Equity
Round is closed

Uusi Panimoravintola keskelle Helsinkiä

Oluenvalmistuksen perinnöllä historiallisen Senaatintorin ympäristössä on tärkeä paikkansa ja sitä perinnettä uusi keväällä 2013 avattava panimoravintola tulee vaalimaan arvokkaasti. Hanke on

Our business & market situation

Osakkaaksi panimoravintolaan Helsingin historialliseen keskustaan

Helsinkiläinen panimotoiminta sai alkunsa Etelärannasta 1700-luvulla Suomen ensimmäisen teollisen olutpanimon perustamisesta. Kahdeksan helsinkiläistä kauppaporvaria perusti Stora Bryggeriet -panimon Etelärantaan vuonna 1756.

Oluen paneminen palaa taas alkulähteilleen, kun Rakuuna Olut Oy:n omistama Bryggeri Helsinki aloittaa toimintansa toukokuussa 2013. Nyt sijoittajilla on mahdollisuus tulla rakentamaan pohjoismaista panimoravintolaa keskelle historiallisia torikortteleita. Osakkaat kutsutaan mukaan Omistajaklubiin, jonka jäsenet pääsevät nauttimaan ainutlaatuisista eduista omistamassaan ravintolassa.

Tervetuloa mukaan Bryggeri Helsingin omistajien kasvavaan joukkoon.

RAKUUNA OLUT OY:N OSAKEANTI

Taustatietoa Rakuuna Olut Oy:stä (”Yhtiö”)

Yhtiön kotipaikka on Helsinki ja se on rekisteröity kaupparekisteriin 17.11.1993 (Y-tunnus 0958348-4). Yhtiö ei ole osa konsernia eikä sillä ole tytäryhtiöitä. Yhtiö on tällä hetkellä käynnistämässä varsinaista liiketoimintaa, aiemmin sen toiminta on rajoittunut Turussa toimivan panimoravintola Koulun osakkeiden omistukseen, josta Yhtiön omistusosuus on 4,7 %. Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukainen toimiala on panimo- ja ravintolatoiminta, juomien ja oluttarvikkeiden vähittäiskauppa sekä sijoitustoiminta juoma-alalle.

Yhtiöllä on 687 osakkeenomistajaa ja 94.864 osaketta. Yhtiöllä on yksi osakelaji ja kaikki osakkeet tuottavat yhtäläiset ääni- ja taloudelliset oikeudet Yhtiössä. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on Janne Koskinen ja varsinaiset jäsenet ovat Rauno Ali-Kovero, Juha Kallioinen, Kari Kokko, Pekka Kääriäinen, Jari Petäjäniemi ja Markku Virtanen. Yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen tulee valita kolmesta kymmeneen jäsentä. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Pekka Kääriäinen. Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä 7.6.2012 vanhoille osakkeenomistajille  suunnatussa osakeannissa kaikki 44.800 uutta Yhtiön osaketta tuli merkittyä.

Yleisöanti

Yhtiö on toteuttamassa II yleisöannin 18.2.-17.5.2013 rahoituksen keräämiseksi Helsinkiin osoitteeseen Sofiankatu 2 perustettavaa panimoravintolaa varten. Ravintolaan tulee n. 300 paikan ravintola sekä 140-paikkainen kesäterassi. Ravintolan keskelle sijoitetaan 1000 litran uusi oluen keittolaitteisto. Ravintola on tarkoitus avata vapuksi 2013. Ravintolan nimeksi on rekisteröity Bryggeri Helsinki. Tarkoituksen on kattaa koko 1,498 M€ panimoravintolainvestointi nyt kerättävällä pääomalla. Mikäli koko osakeanti ei tule täyteen merkityksi, on hankkeen rahoitus varmistettu vaihtoehtoisella rahoitussuunnitelmalla. Tämä panimoravintolahanke tulee olemaan osana Helsingin Leijonan Torikortteleiden uudistusohjelmaa. Tämän kohteen saneeraus- ja muutostöihin Helsingin kaupunki on budjetoinut 1,5 M€. Yhtiö tavoittelee 2 M€:n vuosiliikevaihtoa kahden ensimmäisen vuoden kuluessa.

Yhtiön varsinainen yhtiökokous on 7.6.2012 valtuuttanut hallituksen päättämään suunnatusta osakeannista, jolla yleisölle tarjotaan merkittäväksi Yhtiön liikkeelle laskemia uusia osakkeita enintään 42.000 kappaletta 25 euron merkintähintaan, pienimmän merkinnän ollessa 20 kpl (500 euroa). Ensimmäisessä annissa syksyllä 2012 merkittiin  uusia osakkeita 5264 kpl. Koska kysyntää on ilmennyt myös sen jälkeen on yhtiön hallitus  18.12.2012 päättänyt, että II yleisölle suunnattu osakeanti toteutetaan 18.2.-17.5.2013 välisenä aikana,  jossa tarjotaan merkittäväksi uusia osakkeita enintään 36.736 kappaletta. Merkinnät on maksettava Yhtiön pankkitilille viimeistään 17.5.2013. Merkintähinnasta kirjataan osakepääomaan kaksi (2) euroa ja sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon kaksikymmentäkolme (23) euroa. Merkittävät osakkeet tuottavat yhtäläiset ääni- ja taloudelliset oikeudet kuin Yhtiön aikaisemmin liikkeeseen laskemat osakkeet.  Uudet osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon osakemerkinnän toteutumishetkellä kuluvalta tilikaudelta. Yhtiö ei ole antanut eikä Yhtiö ole tehnyt päätöstä antaa erityisiä oikeuksia tai muita arvopapereita, jotka oikeuttavat merkitsemään Yhtiön osakkeita. Mikäli kaikki nyt tarjotut osakkeet merkitään, on yhtiöllä sen jälkeen 131600 osaketta. Yhtiössä ei ole osakassopimuksia. Nyt toteutettava osakeanti mahdollistaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tulla mukaan rakentamaan monipuolista panimoravintolaa keskelle Helsinkiä 

Osakkeen merkintään liittyy riski menettää koko sijoittamansa summa, jos Yhtiön liiketoiminta osoittautuu tappiolliseksi ja Yhtiö ei kykene suoriutumaan velvoitteistaan. Osakkeenmerkitsijän pyydetään lisäksi huomioimaan, että Yhtiön osakkeet eivät ole julkisen kaupankäynnin kohteena eikä niitä  voida ottaa julkisen kaupankäynnin kohteeksi.

Yhtiön asiakirjoihin voi tutustua Yhtiön toimistossa osoitteessa Liesontie 554, 16900 Lammi sekä Internetissä www.bryggeri.fi. Asiakirjoihin tutustuminen tapahtuu parhaiten olemalla yhteydessä toimitusjohtaja Pekka Kääriäiseen, p. 050-4365751 tai sähköpostilla [email protected]  ja häneltä saa myös lisätietoja.

Our team

Our team

Oluen ammattilaisia mukaan Bryggeri Helsinkiin:

Bryggeri Helsingin oluet tekee suomalaisissa pienpanimoissa kouliintunut, saksalaisen taustan ja panimomestarikoulutuksen omaava Mathias Hüffner. Laadukkaasta kädenjäljestään tunnettu Hüffner on työskennellyt aiemmin Suomenlinnan Panimossa, Teerenpelin Panimossa ja Alexin panimossa. Hän on innokas kokeilija ja monipuolinen osaaja, jolta onnistuvat monenlaiset oluet.

Panimoravintolan tunnelmasta vastaa pitkän linjan olutmies Olli Majanen. Ravintolapäälliköksi palkattu Majanen on ravintoloitsija, joka on oluenystäville tuttu kymmenien vuosien ajalta. Hän on ollut muun muassa mukana luomassa Oluthuoneiden konseptia.

Keittiöstä vastaa keittiöpäällikkö Ali Suviala, maltaisten makujen ammattilainen. Suviala on innostunut oluen ja ruoan yhdistämisestä ja tehnyt sitä työkseen aiemmissa työpaikoissaan. Hänellä on lisäksi pitkä kokemus ison ruokaravintolan keittiön tulosvastuullisesta johtamisesta.

Toimitusjohtaja Pekka Kääriäinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hän on tullut tutuksi Lammin Sahti Oy:n perustajana sekä monipuolisena olut- ja sahtiammattilaisena sekä Suomen suurimpien oluttapahtumien järjestäjänä.

Kaikilla vastuuhenkilöillä on pitkä ja monipuolinen kokemus oluesta, sen valmistuksesta ja tarjoilusta. Vastuuhenkilöt ovat myös merkittävinä omistajina yhtiössä.