Suomalaiset medtechit ja joukkorahoitus - mikä pari!

rahoitus ja sijoittaminen | 13.04.2021

Suomalainen Mobidiag myytiin äskettäin kovaan hintaan Yhdysvaltoihin. Mediassakin on huomattu, että useat terveysteknologiayhtiöt Suomessa aloittavat kasvupolkunsa joukkorahoituksen tukemina.

Viime viikolla saimme lukea iloisia uutisia sekä suomalaisen terveysteknologian että rahoitusalan tiimoilta: yhdysvaltalainen Hologic osti suomalaisen terveysteknologiayhtiö Mobidiagin 668 miljoonan euron hintaan.

Mobidiag on kerännyt rahoitusta Springvest-alustan kautta: ensimmäisen yleisen Mobidiag-osakeannin yhtiöt järjestivät jo vuonna 2015. Iloitsimme uutisesta isosti myös Invesdorilla. On upeaa, kun kasvunälkäinen yritys yltää tavoitteisiinsa ja onnistuu samalla tuomaan sijoittajilleen sievoisen tuoton.

Mobidiagin kaltaiset täysosumat muistuttavat myös siitä, millaisia lopputuloksia varhaisen vaiheen sijoitukset voivat parhaimmillaan saada aikaan.

Medtechissä kiteytyvät riskisijoittamisen ilot ja surut

Listaamattomista kasvuyrityksistä vain harva yltää hurjimpiin unelmiinsa tai edes tuottavuuteen, mutta kun kasvuyritys kykenee lunastamaan potentiaalinsa, voi tuotto olla ilmiömäinen. Terveys- ja lääketiedealan yritykset ovat monella tapaa mainio esimerkki varhaisen vaiheen sijoittamiseen liittyvistä eduista ja riskeistä.

Jos yhtiön kehittämä hoitomuoto, lääke tai laite läpäisee viranomaisten tiukan seulan, voi se parhaimmillaan tuoda lisäarvoa terveydenhuoltoon globaalisti. Markkinapotentiaali on tuolloin huikea ja usein yhtiö voi odottaa raskaan sarjan ostotarjousta, tai merkittävään nousuun lähtevää liikevaihtoa.

Terveysteknologia vaatii sijoittajalta kuitenkin pitkää pinnaa. Mobidiagista noin 8 prosenttia omistava Helsingin yliopisto saanee yrityskaupassa noin 48 miljoonaa euroa, mutta polku on ollut pitkä. HY:n ensisijoitus yhtiöön on tehty jo vuonna 2006. 

Medtecheissä tiivistyy vahvasti se, millaisia mahdollisuuksia varhaisen vaiheen sijoittajat usein metsästävät. Tästä siis puhumme, kun puhumme korkean riskin, mutta myös korkean tuottomahdollisuuden kohteista.

Terveysalan kasvuyritykset vetävät sijoittajia puoleensa

Olemme huomanneet, että sijoittajat ovat viime vuosina selvästi kiinnostuneet terveysalan toimijoista myös meidän alustallamme. Älyneulaa kehittävän Injeqin kolmas Invesdor-osakeanti täyttyi viime vuoden lopulla noin 30 tunnissa. Injeqistä tuli ensimmäinen yli viisi miljoonaa euroa alustallamme kerännyt yritys. 

"Joukkorahoitus on ollut elintärkeä oman pääoman rahoituksen lähde medtech-alan yhtiöille. Tämän alan venture capital -sijoittajat puuttuvat Suomesta lähes kokonaan", kommentoi Injeqin onnistunutta kierrosta tiedotteessa tuolloin Finnveran Kalle Åström.

Myös moni muu health- tai medtech-yritys on kerännyt kauttamme miljoonarahoitusta, osa yhden ja osa useamman rahoituskierroksen voimin. Tähän kerhoon kuuluvat Injeqin lisäksi mm. diagnostiikkateknologiayritys Abacus Diagnostica ja rustovaurioita korjaavaa nivelistutetta kehittävä Askel Healthcare.

Lisäksi lääkekehitysyhtiö Aplagonin osakeanti on parhaillaan käynnissä Invesdorissa. Anti ylitti miljoonan euron rajan nopeassa tahdissa. 

Mikä suomalainen yhtiö ottaa seuraavana Mobidiag-henkisen harppauksen, joko yrityskaupan tai markkinaläpimurron kautta? 

 

Disclaimer

Tässä yhteydessä esitettyjä tietoja ei ole tarkoitettu eikä niitä tule tulkita sijoitusneuvoina tai -suosituksina. Sijoittajien ei tule hankkia tai hyväksyä tarjouksia mistään arvopapereista, elleivät he tee niin asianmukaisten, kyseessä olevaa yritystä ja sijoituskohdetta koskevien sijoitusmateriaalien pohjalta. Sijoittajat kantavat itse listaamattomiin yrityksiin liittyvän korkean sijoitusriskin.