Osake
2 Päivää jäljellä

PAPU – Suomalaisen designin uusi menestystarina!

PAPU on suomalainen nopeasti kasvava vaate- ja lifestyle-brändi, joka on saanut runsaasti huomiota kansainvälisillä markkinoilla. Tavoitteenamme on tulla yhdeksi Euroopan johtavista vastuullisista design vaatemerkeistä.

Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään. Sijoittajalla on oltava arvo-osuustili, jotta hän voi merkitä osakkeita tässä osakeannissa.

Tämä sisältö on saatavilla myös
englanniksi
Tarinamme

Papu Design on kotimainen tekstiilialan yritys, joka tunnetaan erityisesti laadukkaista luomupuuvillaisista lasten- ja naisten vaatteista. Yritys on perustettu vuonna 2012 ja tänä päivänä PAPU tuotemerkin tuotteita myydään jo 27 maahan oman verkkokaupan ja yli sadan jälleenmyyjän kautta. PAPU sai alkunsa lastenvaatteista, mutta nyt lastenvaatemalliston rinnalle on kasvanut oma mallisto myös aikuisille ja tänä vuonna yli puolet yrityksen liikevaihdosta tulee naisten tuotteista.

Papu Designin kasvuvauhti on ollut nopeaa. Yrityksen liikevaihto on vuosina 2012-2018 kasvanut 12 000 eurosta 2,6 miljoonaan euroon. Viimeisen kolmen vuoden aikana liikevaihto on kasvanut yhteensä yli 300% ja tämän vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden kasvu on ollut yli 40% korkeampi verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Tänä vuonna ennustamme liikevaihdon ylittävän 3,2M€.

Mistä kaikki alkoi?

Miksi vastuullisesti tuotettujen, laadukkaiden ja omaa silmääni miellyttävien lastenvaatteiden löytäminen on niin vaikeaa? Haluanko olla osa muotiteollisuutta, joka voi välillä sotia omaa etiikkaani ja moraalikäsitystäni vastaan?

Tällaisia asioita Papu Design Oy:n perustaja ja vaatesuunnittelija Anna Kurkela pohti vuonna 2011 ennen oman vaatemerkin perustamista. Hän tuli siihen lopputulokseen, että ainoastaan tekemällä jotain asioiden eteen, on mahdollista muuttaa vallitsevaa tilannetta. Mukaan PAPU -maailmaa luomaan hän löysi taiteilija Hanna-Riikka Heikkilän, ja niin sai alkunsa ainutlaatuinen ystävyys ja menestyksekäs yhteistyö, jonka myötä syntyi kasvava ja kansainvälinen vaatemerkki.

Aika on osoittanut, että myös monet asiakkaat ovat etsineet yksilöllisempää, vastuullisempaa ja laadukkaampaa vaihtoehtoa isojen halpamuotiketjujen vaatetarjonnalle. PAPU:n ensimmäinen 2012 vuonna julkaistu mallisto ”Papu ja Nappisade” myytiin loppuun pian sen lanseeraamisen jälkeen ja osa suositun malliston tuotteista on muodostunut PAPU:n tunnistettaviksi klassikkotuotteiksi. Tämän jälkeen yritys on kasvanut nopeasti ja saanut vakiinnutettua paikkansa markkinoilla.

Kasvavana yrityksenä mahdollisuudet vaikuttaa ja tehdä entistäkin vastuullisempia valintoja ovat jatkuvasti suuremmat. Haluamme kasvattaa Papu Designin niin suureksi, että sen toiminnalla on vaikutusta myös suuremmassa mittakaavassa. Nyt tavoitteenamme on kasvattaa yrityksemme omistajien lukumäärää uudella rahoituskierroksella, sillä näemme omistajamme upeana voimavarana yrityksemme kehittämisessä. Omistajia yrityksellämme on tällä hetkellä noin 770, joista yli 65% on naisia.

Haluamme olla positiivisen ja vastuullisen yritystoiminnan edelläkävijöiden joukossa ja osoittaa, että arvopohjaisella yrittäjyydellä menestytään maailmalla tulevaisuudessa. Visionamme onkin olla yksi Euroopan johtavista vastuullisista naisten- ja lastenvaatebrändeistä vuonna 2025.

Tervetuloa rakentamaan Papusta kansainvälistä menestystarinaa kanssamme!

Liiketoiminta- & markkinatilanteemme

PAPU:n tuotteita myydään sekä jälleenmyyjien kautta ympäri maailman että omissa myyntikanavissa:

  • verkkokaupassa
  • omassa kivijalkamyymälässä
  • myyntitapahtumissa.

Tuotteiden myyntikatteet vaihtelevat 30%-75% välillä, riippuen myyntikanavasta. 2/3 yrityksen liikevaihdosta koostuu omien myyntikanavien (verkkokauppa, liike, tapahtumat) myynnistä ja tätä osuutta on kasvattanut viime vuonna avattu ensimmäisen Papu Store kivijalkamyymälä Helsingin Pohjoisesplanadilla. PAPU:n tuotteita myydään 27 maahan ja yli sadassa liikkeessä ympäri maailmaa.

Vuonna 2018 Papu Design lähti panostamaan vahvasti oman verkkoliiketoiminnan kehittämiseen ja syyskuussa 2018 lanseerattiin uusi verkkokauppa. Lanseeraus oli menestys ja 4. kvartaalin verkkokauppamyynti vastasi yli 40% koko vuoden verkkokaupan myynnistä. Oman verkkokaupan myynnin osuus vuoden 2019 liikevaihdosta tulee olemaan yli puolet. Tammi – elokuun 2019 aikana verkkokaupan myynti on kasvanut 76% verrattuna vuoteen 2018. Verkkokaupasta lähtee tänä vuonna yli 26.000 pakettia kuluttaja-asiakkaillemme.

 

Verkkomyynti kuukausittain 2019 vs 2018

Kuva päivitetty 14.11.2019.

Jatkuvasti kehittyvät välineet tehokkaaseen myynnin edistämiseen verkossa antavat valtavat mahdollisuudet kasvattaa kotimaista ja kansainvälistä myyntiä nopeasti myös tulevaisuudessa. Myyntiin ja tuotteiden laajempaan näkyvyyteen, sekä Papu lifestylen esiintuomiseen eri kanavissa tullaan panostamaan entistä enemmän. Tavoitteenamme on tehdä asiakkaan ostokokemuksesta yhtenäisempi kaikissa kanavissa. Vahva näkyvyys verkossa tulee tukemaan myös jälleenmyyjien myyntiä etenkin ulkomaiden markkinoilla, joilla brändin tunnettuuden kasvattaminen on tärkeää.

Verkkoliiketoiminnan kehittämistä tukemaan on suunniteltu kivijalkaliikkeiden avaamista harkitusti tärkeille markkina-alueille vuodesta 2021 alkaen. Kivijalkaliikkeiden avaaminen tulee osaltaan kasvattamaan yrityksen näkyvyyttä ja liikevaihtoa tulevaisuudessa. PAPU avasi ensimmäisen lippulaivamyymälänsä Helsinkiin Pohjoisesplanadille vuonna 2018. Myymälän 2019 Q3 liikevaihto on kaksinkertaistunut vuoden 2018 samaan ajanjaksoon verrattuna ja myymälä on saatu liiketoiminnallisesti kannattavaksi. Oma myymälä on kuluvana vuonna selvästi kasvattanut yleistä brändinäkyvyyttä ja vahvistanut kuluttajien ostokokemusta, ja tukee näin ollen myös verkkokaupan kasvua. 

Lastenvaatemalliston rinnalle on kasvanut ensimmäisten toimintavuosien aikana oma mallisto myös naisille. Naistenvaatemallistoa lähdettiin vahvistamaan vuonna 2017 ja tänä vuonna yli 55% liikevaihdostamme tulee naisten tuotteista. Naistenvaatemallistolle tavoitellaan vahvaa liikevaihdon kasvua tulevaisuudessa. Naistenvaatteisiin tullaan panostamaan erityisesti kasvavan kiinnostuksen, mutta myös tehokkaan katerakenteen vuoksi.

Yrityksen tavaramerkki on rekisteröity laajalti mm. Euroopassa, USA, Kiinassa, Japanissa, Koreassa ja Venäjällä. Yritykselle on kertynyt seitsemän vuoden ajalta aineetonta omaisuutta kuten kuoseja, printtejä ja vaatemalleja. Näitä pystytään hyödyntämään tulevaisuudessa esimerkiksi ottamalla tuotteita uudelleen tuotantoon tai lisensoimalla kuoseja ja printtejä eri markkinoille ja tuotteisiin.

Vastuullisuus

PAPU:n omintakeinen tapa yhdistää tuotteissaan ekologinen ja eettinen valmistusmenetelmä ajankohtaiseen ja selkeälinjaiseen, mutta samalla leikkisään ja rohkeaan designiin on herättänyt paljon mielenkiintoa maailmalla. Tuotteet suunnitellaan Suomessa oman suunnittelutiimimme toimesta, ja valmistetaan huolellisesti valituilla eurooppalaisilla yhteistyökumppaneilla, pääasiassa Portugalissa, Suomessa ja Baltian maissa. Papu Design käyttää tuotteiden päämateriaalina laadukasta luomupuuvillaneulosta.

Haluamme olla vaatetusalan vastuullisten edelläkävijöiden joukossa. Tuotteissamme käytettyjen mahdollisimman ekologisten materiaalien ja eettisen tuotannon lisäksi panostamme tuotteiden laatuun ja suunnittelun ajattomuuteen. Inspiroimme asiakkaitamme panostamaan kestäviin, pitkäikäisiin tuotteisiin ja kannustamme harkitsemaan ostopäätöksiä.

Rahoituksen myötä meillä on mahdollisuus kehittää uudenlaisia vaatealan vastuullisuutta edistäviä liiketoimintamalleja, esimerkiksi kiertotaloutta edistäviä ratkaisuja.

Muotimarkkina ja trendit

Vaatetusteollisuus on maailman suurimpia teollisuuden aloja. Maailmanlaajuisen vaatemarkkina koko oli vuonna 2015 yli 1300 miljardia ja 2020 mennessä sen ennustetaan kasvavan 1500 miljardiin.

Muotimarkkina on kilpailtu, ja kuluttajien suuresti kasvanut kiinnostus laadukkaita lasten- ja naistenvaatteita kohtaan ruokkii uusien merkkien syntymistä ympäri maailmaa. PAPU on onnistunut luomaan tunnetun ja luotettavan brändin Suomessa ja saanut vahvan jalansijan myös kansainvälisillä markkinoilla. PAPU:n suurimmat kilpailuedut ovat kiinnostavan tuotteen, vahvan markkina-aseman ja hyvän maineen lisäksi monipuolinen ja erityisen ammattitaitoinen tiimi, vahva hallitus, sekä uskallus visioida ja ajatella suuresti.

PAPU vastaa liiketoiminnallaan useisiin tämän hetken megatrendeihin, kuten vastuullisuus, monikanavaisuus ja yksilöllisyys. Näiden trendien mukanaan tuomaan asiakastarpeeseen vastaaminen on yrityksen toiminnan keskiössä. PAPU on syntynyt verkossa ja sosiaalisessa mediassa ja tämän ansiosta yritykselle on luonteenomaista kehittää verkkoliiketoimintaa ja kivijalkakonseptia yhdistäviä liiketoimintamalleja. Vastuullisuus ja asiakkaiden yksilölliseen tarpeeseen vastaaminen ovat myös osa yrityksen DNA:ta. Asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita huomioidaan, paitsi yksilöllisellä designilla, mm. tuoteäänestyksillä ja ennakkomyynneillä, joissa vain asiakkaiden valitsemat ja halutut tuotteet päätyvät tuotantoon.

Miksi sijoittaa Papuun?

  • Sijoittaessasi Papuun, sijoitat vastuullisempaan vaateteollisuuteen ja arvopohjaiseen liiketoimintaan.
  • Papu Design on yksi Suomen nopeimmin kasvavista design-alan yrityksistä, jolla on jo kansainvälistä näkyvyyttä ja potentiaalia kasvaa kansainvälisillä markkinoilla.
  • Yritys ennustaa saavuttavansa positiivisen tuloksen vuoden 2020 aikana. Tähän asti yrityksen tulosta ovat painaneet alas suuret kertaluonteiset kulut sekä investoinnit.
  • Yrityksellä on tavoitteena listautua Helsingin Pörssin First North -listalla seuraavan viiden vuoden aikana.
  • Yhtiö tarjoaa omistajilleen asiakasetuja seuraavasti: yhdellä osakkeella olet oikeutettu mm. 10% alennukseen, ja yli 14 osakkeen omistuksella 20% alennukseen, uusien tuotteiden lanseerausten yhteydessä. Omistaja-asiakkaille suunnatut kampanjat ovat voimassa aina erikseen määriteltyjen kampanjaehtojen mukaisesti. Omistajille tarjotaan satunnaisesti myös muita etuuksia.

Tunnustuksia

Papu Design on saanut hienoa tunnustusta toiminnastaan viime vuosien aikana:

 

Tiimimme

Tiimimme

PAPU:a vie maailmalle monipuolinen ammattilaistiimi. Ydintiimillä ja hallituksella on vankkaa kokemusta brändin ja valikoiman rakentamisesta, kansainvälisestä liiketoiminnasta, yrittäjyydestä, hallitustyöskentelystä, rahoituksen hankinnasta, tuotesuunnittelusta, taiteesta ja designista sekä asiakaspalvelusta. Lokakuun alussa tiimimme täydentyi uudella kokeneella toimitusjohtajalla, Anu Vauhkosella, jolla on kokemusta mm. Tulikiven johtotehtävistä ja hän on toiminut menestyksekkäästi Aarikan toimitusjohtajana vuosina 2017 ja 2018.

Papu Designin toimipisteet sijaitsevat Nokialla ja Helsingissä. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Nokialla. Helsingissä, Pohjoisesplanadilla sijaitsee Papu Store -lippulaivamyymälä, jossa asiakkaita palvelee neljä papulaista. Yrityksellä on myyntiagentteja mm. Yhdysvalloissa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Kiinassa ja Japanissa. Agentit huolehtivat kohdemarkkinoillaan yhteydenpidon jälleenmyyjiin.

Anna Kurkela

PERUSTAJA, LUOVA JOHTAJA, HALLITUKSEN JÄSEN

Erittäin omistautunut yrittäjä ja luova suunnittelija, jolla on kirkas visio ja taito rakentaa vahva brändi. Usean vuoden kokemus yrittäjyydestä, design-alasta ja vastuullisesta liiketoiminnasta. Papu Design:in perustaja.

https://www.linkedin.com/in/anna-kurkela-42183a53/

Hanna-Riikka Heikkilä

TAITEELLINEN JOHTAJA, HALLITUKSEN JÄSEN

Kokenut visualisti sekä taiteen ja designin asiantuntija, jolla on taito luoda omaperäisiä ja kaupallisia kuoseja. Heikkilän maalaustaidetta on hankittu merkittäviin suomalaisiin taidemuseoihin, ja hän luo vakuuttavalla tavalla koko Papun visuaalisen maailman. 

https://www.linkedin.com/in/hanna-riikka-heikkil%C3%A4-366088b9/

Anu Vauhkonen

TOIMITUSJOHTAJA

Tavoitehakuinen brändinrakentaja, jolla on yli 20 vuoden kokemus kansainvälisten designtuotteiden johtamisesta (Aarikka, Tulikivi, Kermansavi). Ennen Papua toimi Aarikka Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 2016 vuoteen 2018. Strategisen johtamisen lisäksi vankka kansainvälinen viestintä-, markkinointi-, myynti-, tuotekehitys- ja brändijohtamisen tausta mm. Tulikivi Oyj:n myynti- ja markkinointijohtajan tehtävistä. Johtamiskokemusta on kertynyt myös hallitustyöstä.

https://www.linkedin.com/in/anuvauhkonen/

Jussi Kurkela

VERKKOLIIKETOIMINTAJOHTAJA, HALLITUKSEN JÄSEN

Kokenut ja vakaa johtaja, joka keskittyy ennemmin löytämään ratkaisuja kuin ongelmia. 10 vuoden kokemus yrittäjyydestä ja liiketoiminnan johtamisesta. Toiminut vuodesta 2014 vuoteen 2019 Papu Design Oy:n toimitusjohtajana vastuualueena mm. myynnin kehitys ja rahoitus. Vastaa verkkoliiketoiminnan kehittämisestä.

https://www.linkedin.com/in/jussi-kurkela-a303782a/

Anne-Mari Lehtonen

MARKKINOINTI- JA VIESTINTÄJOHTAJA

Tavoitteellinen ja intohimoinen asioiden edistäjä, jolla on 15 vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta muodin alalla. Vahvuutena konseptit, markkinointi sekä henkilöstöhallinto. Lehtosen työskentelyä ohjaa vahva kaupallinen ja visuaalinen ote.

https://www.linkedin.com/in/anne-mari-lehtonen-918213152/

Marina Vahtola

HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA

KTM sekä hallitusammattilainen. Yli 25 vuoden kokemus suurten ketjuyritysten ylimmän johdon tehtävistä, joista yli 10 vuotta toiminut toimitusjohtajana. Vahva kokemus pörssiyrityksistä sekä toimitusjohtajana että hallituksen jäsenenä. Erikoisosaamisalueet ovat: strategisen liiketoiminnan kehittäminen, brändistrategia sekä konseptit ja verkkokauppa. Monipuoliset kansainväliset verkostot. Vahva arvojohtaja.

https://www.linkedin.com/in/marina-vahtola-56233652/

Päivi Sillanaukee

HALLITUKSEN JÄSEN

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja, lääketieteen tohtori, eMBA ja HHJ 20 vuoden kokemus kunta- ja valtionhallinnon ylimmän johtajan tehtävistä mukaan lukien yritysten toimintaedellytysten, kasvun ja viennin edistämisen tukeminen. Kansainvälisesti verkottunut, innovatiivinen, visionäärinen ja tavoitteellinen muutosjohtaja. Vahvuudet: strateginen johtaminen, laaja-alaisuus, julkisen hallinnon monipuolinen tuntemus sekä verkostot koti- ja ulkomailla, hallitustyöskentely.

https://www.linkedin.com/in/p%C3%A4ivi-sillanaukee-3238a332/

Peter Ahlström

ADVISOR

Pitkän linjan liiketoimintajohtaja, jolla on vahvaa kokemusta myynnin, toimitusketjujen ja kiinteistöjen hallinnasta sekä johtamisesta. Peter toimii tällä hetkellä A.Ahlström Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtajana ja hallitusammattilaisena. Peter johtaa vahvojen arvojen kautta ja haluaa koota ympärilleen vahvatahtoisia ja iloisia ihmisiä.

https://www.linkedin.com/in/peter-ahlström-303b7924/

Papulaiset

Papulaisten tiimi koostuu 18 henkilön kasvavasta joukosta eri alojen ammattilaisia! Olemme palkanneet kokeneita huippuosaajia tuotekehitykseen, markkinointiin, myyntiin ja asiakaspalveluun.