Osake
Kierros on suljettu

Tampereen ensimmäinen joukkorahoitteinen ravintola

Tampereen Urheiluravintola Oy avaa uuden sporttibaarin Tampereen keskustaan Hämeenkadulle. Julistamme osakeannin investoinnin kattamiseksi ja annamme asiakkaillemme mahdollisuuden omistajuute

Tarinamme

Konsepti

Tampereen keskustassa on runsaasti yökerhoja, premium-kuppiloita sekä alebaareja. Vuosien aikana, monipuolisuutta ei ole kuitenkaan kysynnästä huolimatta ilmaantunut. Korjaamme asian perustamalla Hämeenkadun varrelle uuden, vielä nimeämättömän sporttiravintolan. Lanseeraamme vuorovaikutteisen konseptin, jossa ravintola vastaa aidosti asiakkaidensa tarpeisiin. Idean perustana on jaettu omistajuus, jonka kautta asiakkaat pääsevät vaikuttamaan suoraan. Oli kyseessä sitten näytettävä peli, tapahtuma tai yksittäinen ruokalistamuutos. Tampere tarvitsee arvoisensa urheiluravintolan.

Konsepti perustuu tamperelaiseen kolminaisuuteen; ruokaan, urheiluun ja olueen sekä yhdistää ne amerikkalaistyyliseen sporttibaariin. Tuomme tamperelaiset yhteen omistajuuden, urheilun ja amerikkalaistyylisen ruuan puitteissa, sekä tarjoamme asiakkaillemme kaukosäätimen ylivertaiseen urheilutarjontaan.

Liiketoiminta- & markkinatilanteemme

Uutuusarvo

Tarjoamme paikan, jossa urheilua voi seurata kotikatsomotunteella hyvässä seurassa ja samanhenkisten ihmisten kanssa. Ravintolassa tarjoamme erinomaisen ruoan lisäksi laajan juomavalikoiman, sekä ennen kaikkea ylivertaisen urheilutarjonnan. Konseptin perustuu siihen että asiakas valitsee ja me vastaamme huutoon. Tila tulee olemaan asiakkaidemme eli omistajiemme toinen olohuone. Tila on enemmän kuin sporttibaari, sillä omistajuus tekee siitä sinun näköisesi, sijaiten Tamperen ytimessä Hämeenkadun varrella.

Tapahtumat ja tilat räätälöidään juuri kysynnnän ja tarpeiden mukaan. Ravintolan päivittäinen toiminta perustuu rehelliseen sporttibaaritunnelmaan, josta löytyykin markkina Tampereen nykytarjonnalle. Erotumme kilpailijoista kokeilemalla ja luomalla uutta yhdessä asiakkaidemme kanssa. Asiakkaamme sekä osakkeenomistajamme pääsevät vaikuttamaan halunsa mukaan joko suoraan tai välillisesti; luomme nettisivustollemme sekä sosiaaliseen mediaan kanavat, jonka kautta meille voi suoraan ehdottaa kaikkea kausiolutmerkeistä, mitä kummallisempiin urheilulajeihin ja teemailtoihin.

Sitoudumme jakaessamme omistajuutta, myös toteuttamaan asioita aktiivisesti ja reilusti. Näin pysymme ajan hermoilla ja pidämme yritykseen sijoitetun osakepääoman kannattavalla pohjalla. Laaja omistajuuspohja luo kestävän rakenteen ja vahvan kilpailuedun liiketoiminnalle pitkällä aikajänteellä.

Edut omistajana

Rahoituskierros on avoinna 15.8.2014-31.12.2014 ja mikäli minimitavoite saavutetaan, tilat vuokrataan kierroksen loputtua. Rahoituskierroksen päättyessä annamme omistajillemme myös tarkemman konseptisuunnitelman, johon jokainen voi halutessaan vaikuttaa.

Tilojen remontointi ja tarkempi konsepti tuodaan käytäntöön heti tilojen varmistettua.

Osakkaana saat etuoikeuden Katsomon käyttöön.

Osakkeet ovat kaikki samanarvoisia ja oikeuttavat osinkoon. Olemme käytännön syistä kuitenkin rajanneet omistajillemme suunnattuja etuja sekä vaikutusmahdollisuuksia seuraavalla tavalla:

 

Penkkiurheilija 150€

Avaisjaispäivästä vuoden määräaikainen alennuskortti, joka oikeuttaa
- 15% alennuksiin ruoasta.
- Kutsut erikoistapahtumiin, mm. suljettuihin teemailtoihin sekä mahdollisiin esiintyjiin jonon ohitse.
- 5 x kabinetti-iltaa arvotaan Penkkiurheilijoiden kesken

Fani 350€

- Kaikki ylläoleva, mutta oikeuttaa yhteen kabinetti-iltaan.
- Alennus ruoasta on 20%.

Tosifani 750€

- Kaikki ylläoleva, mutta oikeuttaa kolmeen kabinetti-iltaan.
- Alennuskortti on voimassa 2 vuotta

Sankari 2 450€

- Kaikki ylläoleva, mutta oikeuttaa kabinetti-iltaan vuosittain.
- Elinikäinen alennuskortti

Aurinkokuningas +4 800€

- Kaikki ylläoleva, mutta antaa oikeuden suurena osakkeenomistaja vaikuttaa isoihin linjauksiin itse liiketoiminnassa ja ravintolan kehittämisessä.

 

Yksittäisen osakkeen ostohinta on 50,00€ ja se merkataan kirjanpidollisesti vapaan pääoman rahastoon. Sankari- ja Aurinkokuningas-omistajuustasot oikeuttavat osingon lisäksi vaikuttamaan yrityksen operatiiviseen toimintaan. Alemmat tasot oikeuttavat kehitysideointiin sekä osinkoon.

Järjestämme myös omistajillemme urheilutapahtumiin liittyvää toimintaa, kuten erikoisiltoja- ja kisareissuja kiinnostaviin tapahtumiin.

Tiimimme

Tiimimme

Tiimimme omaa pitkän linjan kokemuksen ravintola-alalta sekä liike-elämästä:

Jaro Suoste

Pitkän linjan Tamperelainen ravintoloitsija
Mies Pyynikin Näkötornin kahvilan, Keskustorin Munkkikahvilan ja Ravintola Ohranjyvän takaa
Vastaa konseptista ja sen kehittämisestä

Janne Weander

Kirstunvartija
Vastaa markkinoinnista, taloudesta ja sijoittajasuhteista
Valmistunut Cambridgen yliopistolta Englannista kauppatieteiden maisteriksi
Omaa viiden vuoden kokemuksen pk-konsultoinnista sekä ravintola-alalta. Työskennellyt myös UPM-Kymmenellä, Nokialla ja Ylellä

Joel Sallinen

Vastaa ravintolan päivittäisestä toiminnasta
Idean mastermind ja ruohonjuuritason kehittäjä
Taitaa niin ruuan kuin urheilunkin

Sinä!

Omistajana otat juuri sellaisen roolin kuin haluat, olit sitten idealeka tai passiivinen nautiskelija
Me rakennamme kanavat vaikuttamiseen ja sitoudumme toteuttamaan niitä