Osake
Kierros on suljettu

Lähde verkottuneen sukupolven mukaan luomaan tulevaisuuden mediaa!

Pääomasijoitusyhtiö IPR.VC ja Tubeconin nykyiset osakkeenomistajat ovat sitoutuneet merkitsemään 112 500€ edestä osakkeita. Tämä sitoumus on sisällytetty annin edistymistä kuvaavaan palkkiin. Jos osakkeita merkitään vähintään 487 501€ edestä, nykyisten omistajien sitoumus raukeaa eikä merkintää tehdä.

Tämä sisältö on saatavilla myös
englanniksi
Tarinamme

Tubecon on YouTubeen ja muille alustoille sisältöä luovien sometähtien, fanien sekä brändien uniikki kohtaamispiste.

Tubecon on Pohjoismaiden suurin tubettajien videotapahtuma ja se laajenee parhaillaan Euroopan laajuiseksi tapahtumaverkostoksi sekä monialustaiseksi medialiiketoiminnaksi.

 

Maailmanlaajuinen ilmiö

Populaarikulttuurin tähdet ja tyyli syttyvät ja sammuvat, mutta fanittaminen, yhteenkuuluvuuden tunne ja kokoontuminen tapahtumiin pysyy.

Tubettajien ja sosiaalisen median tähtien nousu on jatkunut tasaisesti vuonna 2006 perustetun YouTuben ilmestymisestä lähtien. YouTubesta on tullut maailman katsotuin media nuorten keskuudessa ja tunnetuimmat sosiaalisen median sisällöntuottajat ovat tutkitusti nuorison vaikutusvaltaisimpia idoleja. Ilmiö on samankaltainen niin Suomessa kuin maailmallakin. Pohjoismaissa YouTube-tähtien suosio seuraa kansainvälistä kasvun trendiä, useat suomalaiset tubettajat ovat tuplanneet seuraajamääränsä vuosittain tavoittaen satojen tuhansien yleisön.

Ilmiön ympärille kehittynyt liiketoiminta on kiihtyvässä kasvussa. Pohjoismaiset tubettajia kaupallisesti edustavat MCN-toimistot (Multichannel Network) ovat jatkaneet voimakasta kasvuaan. Yhdysvaltojen markkina on vakiintunut teollinen toimiala, sadan suurimman MCN:n arvioidaan tekevän yli 10 miljardia dollarin liiketoimintaa. YouTuben kanaviin liittyvän liiketoiminnan kokonaisarvoksi arvioidaan yli 20 miljardia dollaria.

 

Kuinka pysyä merkityksellisenä ja interaktiossa nuorten kanssa?

Parikymppinen ja sitä nuorempi yleisö on kaikonnut television ja lehtien vaikutuspiiristä. Brändit ja mediatalot etsivät jatkuvasti tapoja saavuttaa somesukupolven kohderyhmä ja heidän tähtensä verkossa. Moni opportunistinen investointi ja projekti on kuitenkin epäonnistunut johtuen puutteellisesta erityisosaamisesta,  jota tarvitaan digitaalisessa ekosysteemissä ja sen eri alustoilla menestymiseen.

Tubecon tarjoaa kokonaisvaltaisen ratkaisun yhdistämällä isot yleisötapahtumat sekä sosiaalisen median tähdet ja nuoren yleisön. Alustaneutraalit Tubecon-tapahtumat kutsuvat koko toimialan yhteen. Yhdistäjänä uskomme yhdessä tekemisen voimaan läheiseen suhteeseen sisällöntuottajien kanssa. Tubecon fasilitoi yhteisön tekijöitä siten, että se hyödyttää kaikkia Tubeconin aktiviteetteja ja sisältöjä mukaan lukien sponsorien sisältöjen ja aktivointien suunnittelu.

 

Sponsorit palaavina asiakkaina

Tubecon on tehnyt yhteistyötä tähän mennessä yli 60 paikallisen ja globaalin sponsorin kanssa synnyttäen monivuotisia kumppanuuksia usean palaavan asiakkaan kanssa. Monelle kumppaneille Tubecon on ollut silmiä avaava oppimiskokemus, joka on auttanut ymmärtämään nopeasti muuttuvaa nuorisomarkkinaa.

Tubeconin kansainvälistyminen ja verkoston maantieteellinen kasvu on luonut mahdollisuuden synnyttää kansainvälisiä ja alueellisia sponsorisopimuksia. Ensimmäisen pohjoismaisen tason kumppanuus käynnistyi kesäkuussa 2017 kun Tubecon aloitti yhteistyön HMD:n edustaman Nokian matkapuhelinten kanssa. Sopimus kattaa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan markkinat. Tubecon neuvottelee parhaillaan usean kiinnostuneen globaalin toimijan kanssa vastaavista alueellisista kumppanuuksista Pohjoismaissa, Baltiassa ja saksankielisessä Euroopassa.

 

Kasvutarina

2014 joukko suomalaisia tubettajia lähestyi Tubeconin perustajia toiveenaan järjestää tapahtuma, jossa uudet nousevat tähdet voivat tavata faninsa. Vuonna 2014 Hartwall Arenalla järjestetty ensimmäinen Helsingin Tubecon tapahtuma keräsi 5000 kävijää ja johti kävijämäärien 100% vuosittaiseen kasvuun vuosina 2014–2016. Kolmas, elokuussa 2016 järjestetty tapahtuma keräsi yhteensä 19 000 kävijää. Tapahtuman kävijöiden ydinkohderyhmä koostuu 13-15 vuotiaista sekä heidän vanhemmistaan.

Tubecon-tapahtumat ovat olleet kannattavia alusta lähtien ja Tubeconin on ollut mahdollista tukea yhteisöä ja pitää tubettajat ja heitä edustavat agentuurit aktiivisina kumppaneina.

 

Kansainvälistyminen

Vuonna 2015 ruotsalaisen nuorisomessujen järjestäjä lähestyi Tubeconia toiveenaan järjestää Tubecon-tapahtuma Ruotsissa. Tubecon loi lisenssimallin ja sovelsi yhteisöllisen tekemisen toimintamallia yhdistäen menestyksekkäästi ruotsalaiset tubettajat ja sponsorit Ruotsin Tubeconin taakse.

Onnistunut Ruotsiin laajentuminen on tarjonnut tärkeitä havaintoja Tubeconista kansainvälisenä formaattina. Puolentoista vuoden kokemus ja 13:n Tubecon kiertuetapahtuman järjestäminen Ruotsissa on näyttänyt, että Tubecon on suosittu paikallisen yhteisön keskuudessa, Tubecon toimii uudella markkinalla, formaatti on skaalattavissa ja mikä tärkeintä, se on mukautettavissa vastaamaan eri kielialueita, kulttuureja ja muita markkinakohtaisia tarpeita.

 

Tapahtumaverkosto

Tubecon vastaanotti kansainvälisen liiketoiminnan laajentamisen ja kehittämisen mahdollistavan 500 000 euron seed-investoinnin syksyllä 2016 suomalaiselta IPR.VC -sijoitusyhtiöltä.

Helmikuussa 2017 Tubecon järjestettiin Madridissa paikallisten keskeisten kumppanien kanssa synnyttäen merkittävän mediailmiön Espanjassa. Tubecon Spain -tapahtumassa vieraili 4000 kävijää. Tapahtumaa esittelevän videon löydät täältä.

Tähän mennessä Tubecon on järjestetty kolmessa eri maassa areena kokoluokan tapahtumana tai kiertuemuodossa yhteensä 17 kertaa kolmessa eri maassa. Tapahtumissa on ollut mukana 750 tubettajaa ja yli 60 000 kävijää.

 

Tubecon vuonna 2022

Tubeconin visio on laajentua Euroopan laajuiseksi tapahtumaverkostoksi ja kehittyä lisensoinnin kautta kansainväliseksi monialustaiseksi medialiiketoiminnaksi.

Main

Liiketoiminta- & markkinatilanteemme

Tapahtumista medialiiketoimintaan

Uusien markkinoiden avaaminen joko Tubecon-tapahtumilla tai muilla tavoin synnyttää paikallisen yhteisön ja lähtökohdan uusien kumppanuuksien syntymiselle. Läsnäolo (ja olemassa olevat yhteisöt ja partnerit) uusilla markkinoilla mahdollistavat lisenssiliiketoiminan, sponsoriyhteistyöt, uudet tapahtumaformaatit ja tapahtumien ulkopuolisen liiketoiminnan.

Tubeconin liiketoiminta-alueet ovat seuraavat:

 

Tapahtumat

  • Tubecon areenatapahtumat ja kiertueet
    Tubecon muuntaa verkossa fanittamisen konkreettisiksi kohtaamisiksi. Areenakokoluokan tapahtumien ohjelma luodaan yhdessä noin 200 paikallisen videoita sometähtien yhteisön kanssa, joka tavoittaa satoja tuhansia faneja verkossa. Tapahtumien ohjelma on monipuolista koostuen useista lavoista, pelialueista, meet & greet -fanitapaamisista, paneelikeskusteluista, työpajoista sekä televisioidusta tai livestriimatusta palkintogaalasta.

    Paikalliset tapahtumajärjestäjät lisensoivat oikeuden järjestää Tubeconeja tähdäten monivuotiseen yhteistyöhön. Lisenssimallissa paikallinen lisensoija maksaa Tubeconille sitouttavan minimi takuusumman, jonka jälkeen Tubecon laskuttaa rojalteja tapahtumien sponsorisopimuksista, lipunmyyntituotoista ja tuotemyynnin tulovirroista. Lisensoijan vastatessa paikallisesta myynnistä, Tubecon hallinnoi alueellisia ja globaaleja sponsorisopimuksia  hyödyntäen kasvavaa tapahtumaverkostoaan.

    Tubecon tarjoaa paikalliselle lisensoijalle yli 60 sivuisen testatun ja jatkuvasti päivittyvän tapahtumamanuaalin, joka opastaa järjestäjää luomaan menestyksekkään Tubecon-tapahtuman. Tubecon valvoo paikallisen yhteisön kokoamista ja tapahtuman luomista yhdessä paikallisten tekijöiden kanssa. Tubeconin ydintiimi tarjoaa tuotannon valvonnan ja tuen jakaen paikalliselle tuottajalle ja myyntitiimille parhaat käytännöt niin teknisessä tuotannossa, mediasuhteissa kuin kumppanien aktivoinneissa.
  • Tubecon Industry Day
    Tubecon-alusta kerää yleisötapahtumatarjonnan lisäksi alan ammattilaiset visionäärisiin B2B-tapahtumiin. Tubecon Industry Day Helsinki – joka järjestetään nyt neljättä kertaa – kokoaa median, brändien ja mainostoimistojen ammattilaiset luomaan uutta liiketoimintaa ja hakemaan inspiraatiota kansainvälisiltä puhujavierailta.
  • Uudet tapahtumakonseptit
    Tubecon kehittää parhaillaan uutta yhteisöpohjaista pelitapahtumaa valtavirtaa ja mobiilipelaamista edustavalle yleisölle. Olemme lisäksi hankkimassa uusia kumppanuuksia tuottaaksemme muoti- ja kauneusteemojen ympärille rakennettuja tapahtumia.

Liiketoiminta-alueet tapahtumien ulkopuolella:

  • Tubecon Creator Space -studiotila
    Paikallisen Tubecon tapahtuman luominen synnyttää innostuneen ja omistautuneen, tulevista media-alan ammattilaisista koostuvan paikallisen yhteisön – jonka jäsenet janoavat lisää tekemistä Tubecon-brändin puitteissa. Tubecon rakentaa parhaillaan yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa paikallista Tubecon Creator Space studiota. Haluamme synnyttää luovan studiokeskuksen, jonka kautta yhteisön työpanos voisi nousta ympärivuotiseksi sisällöntuotannoksi.
  • Media- ja markkinointiratkaisut mobiilipuhelimiin
    Tubecon Suomen ja Tubecon Ruotsin Instragram-tileillä on yhteensä 150 000 seuraajaa. Tubecon on parhaillaan viimeistelemässä omaa mobiilisovellustaan. Sovellus on ensi kädessä suunnattu tapahtumien yleisöille. Kehitämme sitä eteenpäin digitaaliseksi Tubeconin tähdet, fanit ja brändit yhdistäväksi mobiilialustaksi. 
  • Oheistuotteet kuluttajille
    Tubecon-teeman tuotevalikoima koostuu tällä hetkellä t-paidoista, huppareista, laukuista, kynistä, julisteista jne. Ne ovat suosittuja myyntituotteita tapahtumien yhteydessä. 
  • Kuluttajatuotteiden lisensointi
    Tubecon kehittää parhaillaan uusia, lisensoituja kuluttajatuotteita.  Niistä ensimmäinen on Tubeconin markkinoille tuoma Tubecon-brändätty matkapuhelimen kameran objektiivit. Tuote on kehitetty yhteistyössä Black Eye Lenses -yrityksen kanssa, ja sitä markkinoi Verkkokauppa.com.
  • Monialustainen televisioformaatti
    Tubecon on luonut ensimmäisen monialustaisen televisioformaatin yhteistyössä globaalin televisiostudion kanssa. Konsepti julkistetaan Tubecon Industry Day -tapahtumassa Helsingissä 11. elokuuta.

 

Miten brändit hyötyvät yhteistyöstä Tubeconin kanssa?

Tapatumien ja digitaalisen sitouttamisen kautta Tubecon kykenee täyttämään alan viisi tärkeintä tarvetta:

  1. Uusi ja ainutlaatuinen interaktiivinen markkinointialusta yhdistää areenakokoluokan tapahtumat, data-vetoiset digitaaliset kanavat sekä televisioyleisöt.
  2. Monimediallinen fanittamisen alusta, joka sitouttaa ja tarjoaa nuorelle yleisöille välitöntä lisäarvoa
  3. Räätälöidyt vaikuttamiseen pohjautuvat, helposti toteutettavat ja nopeasti skaalattavat vaikuttajamarkkinoinnin ratkaisut.
  4. ROI-tavoitteista lähtevä luotettavat targetoinnit ja mittarit
  5. Media-alusta, jonka tarjooma kattaa kaikki kuluttajan ostopolun eri vaiheet

 

Online videotapahtumien markkina kasvaa

Matkamme aikana olemme nähneet useiden vastaavien tapahtumien epäonnistuvan tai peruuntuan vaaditun asiantuntemuksen puutteesta johtuen. Markkinalta löytyy onnistuneita paikallisia tai kiertäviä tapahtumia, joita Tubeconin seuraa referensseinä.

VidCon (Anaheim, USA), Summer In the City (Lontoo, UK) ja VideoCity (Pariisi, Ranska) ovat tapahtumia, joiden yleisömäärät ova kehittyneet yhtä nopeasti kuin Tubecon Helsinki -tapahtuman yleisö, saavuttaen yli 20 000 kävijän määrän. Näiden, ja useiden muidenkin, paikallisten tapahtumien menestys korostaa videotapahtumien markkinan kasvua ja potentiaalia.

Yhteisöllinen Tubecon on kuitenkin ainoa toimija, jonka päämääränä on luoda Euroopan laajuinen lisenssiliiktoiminnalla kasvava tapahtumaverkosto. Tubeconin brändin laajennus monialustaiseksi mediataloksi on sekin strategiana ainutlaatuinen.

 

Tulevaisuus

Tubecon nousee visionsa tasolle ja kehittää Tubeconista EMEA-tason tapahtumaverkoston ja monialustaisen mediabrändin. Olemme ajan tasalla kehittyvästä markkinasta ja intohimoisen tiimimme tekemistä ohjaa iso visio, ei niinkään exitillä spekulointi. Tubecon on jo nyt yhteistyössä alan suurimpien toimijoiden kanssa kattaen median, teleopraattorit ja online-toimijat. Olemme identifioineet useita mahdollisia globaaleja kumppanuuksia ja A-kierroksen sijoittajia, jotka ovat kiinnostuneet Tubeconista. Ylläpidämme jatkuvaa yhteyttä näihin toimijoihin. 

Pohjoismaissa ja Espanjassa käynnissä olevien toimintojen lisäksi Tubecon on käynyt pitkälle vietyjä neuvotteluja useiden mahdollisten lisensoijien kanssa uusien markkinoiden avaamiseksi. Tiimimme keskittyy parhaillaan Baltian maiden ja saksankielisen markkinoiden avaamiseen, ja ensimmäiset tapahtumat näillä alueilla järjestetään vuoden 2017 syksyllä. Voit nähdä viimeisimmät päivityksemme kotisivuillamme www.tubecon.org sekä LinkedIn-sivuillamme.

Main

Tiimimme

Tiimimme

Tubeconia johtaa palkittujen ja kokeneiden media- ja markkinointiammattilaisten ydintiimi, joka hallinoi kansainvälisen liiketoiminnan kehitystä ja palvelee Euroopan laajuisesti paikallisia Tubecon-lisenssin haltijoita. Kukin tapahtumalisenssin haltija palkkaa paikallisen tiimin tuottamaan tapahtumansa.

Main

Risto Kuulasmaa

CEO, perustajajäsen

Risto Kuulasmaa johtaa Tubeconin uutta liiketoimintaa ja valvoo Tubeconin monialustabrändin kehitystyötä.

Risto on toiminut Yleisradion julkaisupäällikkönä, oman tuotantoyhtiönsä toimitusjohtajana sekä  useissa konsultointi- ja neuvonantajatehtävissä. Hän on UNICEF Suomen halituksen jäsen.

https://www.linkedin.com/in/kuulasmaa
Main

Jaakko Kievari

COO, perustajajäsen

Jaakko Kievari johtaa Tubeconin operaatioita ja myynnin tukitoimintoja. Jaakko on toiminut aiemmin peli ja media-alan yrityksissä johtotehtävissä ja toimitusjohtajana.

https://www.linkedin.com/in/jaakko-kievari-ba80b24
Main

Mark Newton

Business Development

Mark Newton edustaa Tubeconia johtavana neuvottelijana lisenssinhaltijoiden suuntaan. Ennen Tubeconia Newton toimi 16 vuotta FremantleMedian EMEA-alueen Senior Vice President -tehtävässä vastaten Idols, X Factor, Talent ja Project Runway formaattien lisensoinnin globaalista  liiketoiminnasta.

https://www.linkedin.com/in/markwnewton
Main

Johan Lundsten

Global Community Manager

Johan Lundsten on johtanut Tubecon-yhteisön kehitystyön Ruotsissa ja Espanjassa. Hän ohjaa yhteisöjen käynnistystä kaikilla uusilla markkinoilla.

https://www.linkedin.com/in/johan-lundsten-62985411a
Main

Ossi Lehto

Head of Sales, Nordics

Ossi Lehto on neuvotellut ja suunnitellut yli 60 brändin yhteistyökumppanuudet Tubeconin kanssa. Ossin kokemus auttaa sponsoreitamme muotoilemaan brändiaktivoinnit ennen tapahtumaa, niiden aikana ja tapahtuman jälkeen.

https://www.linkedin.com/in/ossi-lehto-9a531417/
Main

Eric Conyers

Business Development, Global sales

Berliinissä toimiva Eric Conyers kehittää Tubecon-tapahtumatarjontaa ja avaa uusia liiketoiminta-alueita saksankielisillä markkinoilla. Ericillä on 20 vuoden kokemus brändin rakentamisesta. Hän on toiminut Podium and Zound Industries -yritysten EMEA-tason markkinointijohtajana sekä eSports-tiimi FNATICin brändin rakentajana. 

https://www.linkedin.com/in/ericconyers/
Main

Pauli Aalto-Setälä

Hallituksen puheenjohtaja, enkelisijoittaja

Pauli Aalto-Setälä on Tubeconin hallituksen puheenjohtaja. Hän on Aller Median toimitusjohtaja.

https://www.linkedin.com/in/pauliaaltosetala/