Osake
Kierros on suljettu

MoveSole-älypohjallinen mittaa potilaan kävelyä

Diabetekseen liittyvät jalkahaavat altistavat diabeetikot alaraaja-amputaatioille. MoveSole-älypohjallinen auttaa terveydenhuollon ammattilaista jalkahaavojen kriittisten kevennyshoitojen toimivuuden mittaamisessa vastaanotolla ja sen ulkopuolella.

Tämä sisältö on saatavilla myös
englanniksi
Tarinamme

Terveydenhuollon ammattilaiset olivat kaivanneet jo pitkään luotettavaa menetelmää kävelyn laadukkaaseen mittaamiseen ja analysointiin ihmisten luonnollisessa ympäristössä. Tähän tarpeeseen MoveSole Oy perustettiin. Nyt kolmen vuoden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa yhteistyössä tehdyn kehitystyön ja pilotoinnin jälkeen MoveSole-älypohjallinen on viimeistelyvaiheessa lääkinnällisen laitteen hyväksyntään ja myynnin käynnistämiseen. Kehitystyön tuloksena on syntynyt erinomainen työkalu terveydenhuollon ammattilaisille diabeettisten jalkahaavojen ja alaraajavammapotilaiden hoitotyöhön sekä vastaanotolla että sen ulkopuolella. MoveSole-älypohjallisen kehittämisen alkuvaiheesta lähtien teknologian kehitystä on ohjannut selkeä tarve tarkkaan ja helposti toteutettavaan kävelyn mittaamiseen.

MoveSole-älypohjallinen vastaa jalkahaavahoitoja tekevien ammattilaisten vaatimuksiin

Diabeetikkoja arvioidaan olevan maailmassa yli 640 miljoonaa vuonna 2040 (lähde). Suomessa heitä on nyt noin 10 % väestöstä (lähde). Diabeettisten jalkahaavojen hoitaminen aiheuttaa yksinään enemmän hoitokäyntejä kuin mikään muu diabeteksen aiheuttama vaiva. Diabeetikoilla jalkahaavojen ilmaantumisen riski suurenee vuosien mittaan samalla, kun diabeteksen aiheuttaman ääreishermoston häiriöiden, neuropatian, esiintyminen lisääntyy. Yksi keskeisin hoitomuoto jalkahaavan parantamiseksi on kevennyshoito, jossa jalkapohjan haava-alueelle kohdistuva paine kevennetään hoitoon tarkoitetun kevennyspohjallisen avulla ohjaamaan paine pois haava-alueelta. Kevennyshoidolla pyritään estämään jalkahaavan etenemistä ja pahimmassa tapauksessa päätymistä alaraaja-amputaatioon. Tähän saakka terveydenhuollon ammattilaisilta on puuttunut kevennyspohjallisen testaamiseen soveltuva mittalaite, he ovat siis tehneet tai teettäneet kevennyspohjalliset lähes yksinomaan omaan silmämääräiseen arvioon ja potilaan palautteeseen luottaen.

Jatkossa kevennyspohjallista tehdessään terveydenhuollon ammattilainen voi luottaa MoveSole-älypohjallisen mittaustuloksiin analysoidessaan kevennyksen toimivuutta ja kevennyskohdan oikeaa sijaintia. Vastaanotolla jalkaterapeutti sijoittaa MoveSole-älypohjallisen käyttäjälle räätälöidyn kevennyspohjallisen alle. Diabeetikon kävellessä MoveSole-älypohjallinen lähettää reaaliaikaisesti dataa mobiilisovellukseen, josta jalkaterapeutti voi tarkkailla kevennyspohjallisen toimivuutta.

Diabeetikkojen jalkahoitoja tekevät ammattilaiset ovat kaivanneet tukea kevennyshoidon seurantaan paitsi vastaanotolla myös vastaanoton ulkopuolella, sillä ihmiset kävelevät arjessa eri tavalla kuin vastaanotolla ammattilaisen seuratessa muutaman askeleen kävelyä.

Ongelmana on ollut todentaa, että haava-alueen paine tosiaankin pienenee. Jaloista tuntoaistinsa menettäneeltä diabeetikolta itseltään ei voi asiaa varmistaa, sillä ääreishermoston toiminta ja tuntoaisti heikkenevät diabeettisen neuropatian seurauksena. Neuropatian aiheuttama tuntoaistin heikkeneminen alkaa tavallisesti jalkapohjasta ja lisää selkeästi riskiä jalkahaavojen muodostumiseen. IWGDF (The International Working Group on the Diabetic Foot) alan merkittävänä puolueettomana kansainvälisenä järjestönä suositteleekin kevennyshoidon toimivuuden monitorointia osana hoitoprosessia.

MoveSole-älypohjallinen: Laboratoriotason mittaamista vastaanotolla ja sen ulkopuolella

MoveSole-älypohjallisen avulla terveydenhuollon ammattilainen voi arvioida jo vastaanotolla, onko painetta pystytty keventämään halutulta alueelta. Diabeetikon pitäisi käyttää hänelle yksilöllisesti valmistettua kevennyspohjallista koko haavan hoitoajan, joka saattaa kestää yli kolmekin kuukautta. Nykyisin potilaalle tehdyn kevennyksen toimivuutta ja haavan parantumisen etenemistä arvioidaan vastaanottokäynneillä kahden viikon välein.

MoveSole-älypohjallinen on tarkoitettu jalkahoitojen ammattilaisten tueksi vastaanotolla tapahtuvan käytön lisäksi myös valvottuun kotikäyttöön: diabeetikon käyttämän älypohjallisen avulla ammattilaiselle kertyy dataa kevennyshoidon toimivuudesta myös vastaanottokäyntien välillä. Näin saadun kävelydatan määrän moninkertaistuminen takaa seurannan luotettavuuden. MoveSole-älypohjallisen tallentamasta kävelyn mittaustuloksesta hoidosta vastaavan ammattilaisen on helppo nähdä, miten potilas on askeltanut ja onko kevennys kohdennettu oikein. Koska MoveSole-älypohjallinen on kevyt ja kestävä, sen voi huoletta antaa valvottuun kotikäyttöön.

MoveSolen kestävä älypohjallinen on erittäin helppokäyttöinen

Helppokäyttöisyys on ollut MoveSole-älypohjallisen keskeinen vaatimus sen kehittämisen alusta saakka. Terveydenhuollon ammattilainen tarvitsee käyttöönsä erittäin helposti ja nopeasti omaksuttavan työkalun, jonka käyttö on myös helppoa ja vaivatonta. Ammattilaisilla on ollut kokemusta työkaluista, joiden käyttöönotto saattaa viedä merkittävän osan itse vastaanottoajasta (jopa 10-15 minuuttia). Kun taas MoveSole-älypohjallinen on käyttövalmis alle minuutissa.

Pohjallisen keräämän datan hyödyntämiseen on kehitetty oma mobiilisovellus, jonka käyttöliittymässä kävelyyn liittyvä data on visualisoitu hoidon tueksi. Sovellus kerää kaikesta askelluksesta raportin, jonka tietoja voi hyödyntää myöhemminkin, erityisesti hoidon vaikuttavuuden seurannassa. Tulosten analysointi on helppoa riippumatta siitä, halutaanko tarkastella jotain yksityiskohtaa askelluksessa vai saada siitä kokonaiskuva.

Askelluksen seuranta diabeetikon arjessa tulee olemaan osa tulevaisuuden jalkahaavahoitoa

Diabeettisten jalkahaavojen tehokas ennaltaehkäisy ja hoito ovat keinoja välttää äärimmäisiä toimenpiteitä kuten jalka-amputaatioita. Diabeetikon riski joutua jalka-amputaatioon on 15-kertainen muihin ihmisiin verrattuna (lähde). 50 % jalkahaavoista uusiutuu (lähde). Euroopassa tehdään vuosittain lähes 500 000 diabeettisten jalkahaavojen aiheuttamaa alaraaja-amputaatiota (lähde).

Tuloksellinen jalkahaavan hoidon seuranta ja kevennyshoidon monitorointi ei tulisi modernissa terveydenhuollossa perustua yksinomaan silmämääräiseen ammattilaisen arvioon. Valjastamalla teknologia jalkahaavojen hoitoon painopistettä saadaan siirtymään jatkuvaan kotioloissa tapahtuvaan seurantaan yksittäisten vastaanotolla tapahtuvien kontrollien sijaan. MoveSole-älypohjallisen avulla terveydenhuollon ammattihenkilöstö voi jatkuvasti kertyvään dataan perustuen tarkemmin ja tehokkaammin hoitaa jalkahaavoja. Ennaltaehkäisevän hoitotyön merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa ja MoveSolen älypohjallista voidaankin käyttää jatkossa myös jo parantuneen haavaan kohdistuvan paineen määrän tarkkailuun.

MoveSole-älypohjallinen on terveydenhuollon monikäyttöinen mittalaite

Diabeettisten jalkahaavojen kevennyshoidon lisäksi MoveSole-älypohjallisella on monta muutakin käyttötarkoitusta terveydenhuollossa: Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi murtumapotilailla alaraajojen kuormituksen arviointiin ja alaraajaan varaamisen opettamiseen potilaille sekä kävelyn symmetrian tarkasteluun ja symmetrisen kävelyn opettamiseen alaraajavammoista toipuville. Tällaisia alaraajavammoja ovat esimerkiksi alaraajamurtumien lisäksi nivelsidevammat. Tällä hetkellä MoveSole-älypohjallisen pääasiallinen kohderyhmä on jalkahaavoista kärsivät diabeetikot ja alaraajavammoista toipuvat potilaat, mutta luonnollisesti tuotetta voidaan jatkossa hyödyntää muussakin kuntoutuksessa.

Liiketoiminta- & markkinatilanteemme

Teknologia ja tuote

MoveSole Oy omistaa kaikki olennaiset oikeudet tuotteeseensa. Patentti- ja Rekisterihallitus on hyväksynyt rekisteröintivaiheeseen MoveSole-älypohjalliselle haetun Suomen patentin, joka suojaa MoveSolen käyttämän mittausrakenteen voiman mittaamisessa jalan alta. Yhtiö on hakenut myös kansainvälistä patenttisuojaa.

MoveSole-älypohjallisessa yhdistetään varsin uniikkia sensoriteknologiaa ja painetun älyn tuotantoteknologiaa tavalla, joka mahdollistaa kustannustehokkaiden ja kestävien tuotteiden valmistuksen. Tuotteen mekaaniseen ja fyysiseen kestävyyteen sekä sen käytettävyyteen on panostettu suunnitteluvaiheessa vahvasti.

Pohjalliseen kohdistuu käveltäessä jatkuvaa merkittävää mekaanista rasitusta. Sen lisäksi pohjalliseen kohdistuu fyysistä kuormitusta kuten, esimerkiksi kosteuden kertymistä ja hikoilua. Myös puhdistuksessa käytettävät voimakkaat desinfiointiaineetkin kuormittavat pohjallisen kestävyyttä. MoveSole-älypohjallisen suunnittelussa on näitä ongelmia huomioitu ja pohjallista optimoitu siten, että MoveSole kykenee antamaan pohjalliselle yhden vuoden ja 250 000 askeleen takuun, mikä on huomattavasti enemmän kuin nykykäytössä olevilla laboratorioratkaisuilla.

MoveSole Steplab -tuotepaketti on terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu kokonaisuus kävelyn mittaamista varten. Tuotepaketti sisältää:

  • 6 paria MoveSole-älypohjallisia (koot 36-38-40-42-44-46),
  • Android-päätelaite
  • Android-päätelaitteessa toimiva StepLab-sovellus mittaustulosten tarkastelua ja talletamista varten
  • MoveSole-älypohjalliseen liittyvät oheistarvikkeet
  • Käyttöohjeet

Terveydenhuollon ammattilainen voi hyödyntää MoveSole StepLab –tuotepakettiaan ja  antaa hänen omassa valvonnassa MoveSole-älypohjallisen potilaalleen kotikäyttöön. MoveSole-älypohjallinen on erityisesti kehitetty käytettäväksi myös vastaanoton ulkopuolella.

Tuote lääkinnällisenä laitteena ja sen valmistus

MoveSole-älypohjallista on alusta saakka kehitetty terveydenhuollossa käytettäväksi mittalaitteeksi, jonka avulla jalan alla askeleen aikana muodostuvan voiman määrää ja jakautumista voidaan mitata. Tästä johtuen tuotekehitys on toteutettu lääkinnällisen laitteen luokitusluokan 1M vaatimusten mukaisesti. MoveSole on noudattanut omassa tuotekehityksessään erityisesti lääkinnällisten laitteiden tuotekehitykselle tarkoitettua standardia ISO 13485.

MoveSole toimii lääkinnällisten laitteiden vaatimusten mukaisesti älypohjallistuotteensa valmistajana. Yhtiö kuitenkin käyttää valmistusprosessissa alihankkijoita osakokonaisuuksien valmistajana. Loppukokoonpanon MoveSole tekee alkuvaiheessa itse, mutta siirtää loppukokoonpanonkin valmistusalihankintaan massatuotannon käynnistyessä.

Uusien lääkinnällisten laitteiden kehitystyö on vaativaa, mutta markkinoille pääsyn myötä tuotteen asema on usein kestävä. Keskeinen este myynnin käynnistämiselle ovat lääkinnällisiltä laitteilta vaadittavat viranomaishyväksynnät. MoveSole on jo yli kolme vuotta kehittänyt laitteita, jotka täyttävät eurooppalaiset lääkinnällisten laitteiden suunnittelun ja valmistuksen vaatimukset. Yhtiöllä on suunnitelma kuuden kuukauden projektille, jossa tuotanto käynnistetään ja eurooppalaisten myyntilupien vaatimat testit ja auditoinnit saatetaan loppuun. Yhtiön oman arvion mukaan myyntilupien vaatima kliininen näyttö on pääosin jo koossa.

Liiketoimintamalli ja myynti            

Jo pelkästään Euroopassa liki 8 miljoonalla diabeetikkolla on riski saada diabeteksen aiheuttama jalkahaava (lähde). Kun huomioidaan muut maantieteelliset alueet ja tuotteen mahdolliset käyttökohteet laajemminkin, niin markkina kokonaisuudessaan MoveSole-älypohjalliselle on valtava. Vaikka markkinoilla on jo laboratoriossa kävelyn mittaamiseen tarkoitettuja ratkaisuja, on MoveSole-älypohjallisen kaltaiselle helppokäyttöiselle, kustannustehokkaalle ja vastaanoton ulkopuolella toimiville ratkaisuille selkeä tarve.

MoveSole-älypohjallinen ja sen mukana toimitettava mobiilisovellus on saanut erityisen positiivista palautetta terveydenhuollon ammattilaisilta useissa  esittelytilanteissa. Hyvä palaute on konkretisoitunut kiinnostuksena MoveSole-älypohjallisen hankintaan jo nyt, vaikka tuote vaatii vielä viimeistelyä ennen myynnin käynnistymistä. MoveSole on jo solminut aiesopimuksia tuotteen ostamisesta välittömästi, kun lääkinnällisen laitteen hyväksyntä älypohjalliselle on saatu. Esimerkiksi jokavuotisen Diabetes Symposium -tapahtuman aikana lokakuussa 2017 merkittävä joukko suomalaisten kaupunkien haavahoitoyksikköjen edustajia ilmaisi kiinnostuksensa MoveSole-StepLab tuotepaketin hankkimiselle sen tultua markkinoille.

Ensimmäisessä vaiheessa MoveSole keskittyy myymään älypohjallisiaan terveydenhuollon ammattilaisille, ja tällöin myydään kokonaista MoveSole StepLab -tuotepakettia vastaanottokäyttöön. Aluksi myynti kohdistetaan sairaaloille, terveyskeskuksille, yksityissairaaloille sekä lääkäreiden, fysioterapeuttien ja jalkaterapeuttien vastaanotoille. Jatkossa erityisesti yksityispuolella toimivilla terveydenhuollon ammattilaisilla on mahdollisuus tarjota MoveSole-älypohjallisia omille potilailleen.

Seuraavassa vaiheessa MoveSole keskittyy jakeluverkostonsa kehittämiseen. Terveydenhuollon apuvälineiden myynnistä ovat perinteisesti Suomessa ja Euroopassa vastanneet terveydenhuollon alalle erikoistuneet jakelijat vieläpä niin, että ne ovat varsin fokusoituneita kukin omalle toimialalleen. Tämä kävi ilmi myös MoveSolen tekemässä jakelijayhteistyön kartoituksessa, joka osoitti MoveSolen tarvitsevan kullekin asiakassegmentille oman jakelijan. Esimerkiksi Suomessa jalkahaavan hoitoon tarkoitettuja välineitä ja laitteita jakelevat eri yhtiöt kuin ortopedien ja fysioterapeuttien käyttöön tarkoitettuja kuntoutuslaitteita. Suomen markkinoilla MoveSole on jo solminut ensimmäiset jakelijasopimukset. Ensimmäisen kerran MoveSole-älypohjallista esiteltiin jakelijan toimesta Apuvälinemessuilla Tampereella marraskuussa 2017.

Kilpailutilanne ja MoveSole-älypohjallisen kestävä kilpailuetu

Markkinoilla tällä hetkellä MoveSole StepLab -tuotepaketin kanssa kilpailevat ratkaisut ovat tarkoitettu sairaalakäyttöön. Diabetes-potilaiden hoidossa Suomessa on joissakin yliopistollisissa sairaaloissa erittäin kalliita, vain lyhyisiin ”käytäväkävelyihin” tarkoitettuja pohjallisratkaisuja. Terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa tällaisia ratkaisuja ei ole vielä käytössä. Terveydenhuollon ammattilaisten kanssa käydyissä keskusteluissa tarve MoveSole-älypohjallisen tapaiselle kustannustehokkaalle ja helppokäyttöiselle tuotteelle on tullut ilmiselväksi.

Alaraajan kuntoutuksessa on joissakin sairaaloissa käytössä ns. kiinteä kävelylaboratorio. Niissä kuntoutettavan potillaan kävelyä voidaan analysoida kiinteästi laboratorioon asennetuilla laitteilla, jotka ovat esimerkiksi erilaisia juoksumattoja tai lattiaan asennettuja painemattoja. Tällaiset kävelylaboratoriot ovat varsin kaliita ja kävely on joko muutaman metrin mittainen pätkä tai juoksumaton päällä ”paikallaan kävelyä”. MoveSole-älypohjallinen mahdollistaa laboratoriotason mittauksen viemisen potilaan normaaliin toimintaympäristöön, jolloin myös saatava mittausdata vastaa potilaan normaalia toimintaa.

MoveSole-älypohjallisen tapaista mobiilia tuotetta kehittää tällä hetkellä useampikin aloittava yritys. Ne ovat varsin samassa vaiheessa MoveSolen kanssa, mutta yksikään niistä ei vielä ole saavuttanut merkittävää markkina-asemaa. Erilaisia aktiivisuutta mittaavia kuntoilumarkkinoille tähtääviä pohjallisratkaisuja on olemassa useampiakin. Mutta niiden mittaustarkkuus sekä  suunnittelussa ja valmistuksessa käytetyt prosessit ovat selkeästi erilaiset kuin lääkinnällisen laitteen suunnittelulle ja valmistukselle asetetut vaatimukset, eivätkä ne siten ole MoveSole-älypohjallisen kilpailijoita terveydenhuollon markkinoilla.  

MoveSole-älypohjallinen on uuden sukupolven tuote. Uusi teknologia mahdollistaa sen ainutlaatuiset tuoteominaisuudet. MoveSole-älypohjallinen on:

  • kestävä
  • edullinen
  • helppokäyttöinen
  • nopeasti käyttöönotettava
  • vastaanotolla ja sen ulkopuolella toimiva

Kasvupolut

MoveSole on päättänyt keskittyä ensimmäiseksi terveydenhuollon markkinaan. Kasvumahdollisuuksia yhtiöllä on sekä terveydenhuollon että muilla hyvinvointiin liittyvillä markkinoilla.

Myynti maantieteellisesti. Ensimmäinen maantieteellisenä markkina on Suomi. Aikataulutavoite myynnin käynnistymiselle on Q2/2018. Myynti laajenee Pohjoismaihin ja Baltian maihin vielä vuoden 2018 aikana. Seuraavaksi MoveSole suuntaa myyntiä saksankieliseen Keski-Eurooppaan (Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin) viimeistään vuoden 2019 alkupuolella.

Tuotteen uudet käyttökohteet terveydenhuollossa. MoveSole-älypohjallinen soveltuu erinomaisesti varsinaisen hoitotyön tukemisen lisäksi myös ennaltaehkäisevän hoidon tueksi. Jatkossa ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ja ihmisten omahoito tulee muodostamaan merkittävän MoveSolen uuden kohdemarkkinan. MoveSole-älypohjallisen käyttökohteena on tunnistettu esimerkiksi vanhusväestön aktiivisuuden mittaaminen ja kuntoutuksen vaikutuksen arviointi. MoveSolea onkin jo pyydetty mukaan useisiin näitä käyttökohteita tutkiviin yliopistollisiin tutkimuksiin. Myös esimerkiksi diabeettisen jalkahaavan uusiutumisriskiä voitaisiin pienentää seuraamalla ja välttämällä jo parantuneen haava-alueen liiallista kuormittumista. Alustavaa tutkimustietoa on jo olemassa siitä, että paineen tarkkailu ennaltaehkäisevästi vähentäisi jalkahaavan uusiutumisriskiä.

Tuotteen käyttökohteet urheilussa. MoveSole-älypohjallista ja yhtiön kehittämää teknologiaa on mahdollista hyödyntää myös ammattiurheilussa ja kuntoilussa. Kilpaurheilussa on useita lajeja, joissa olisi tarpeellista seurata voiman tuottoa urheilijan jalkojen alta, kuten esimerkiksi pallopeleissä sekä juoksu-, hyppy- ja hiihtolajeissa. Myös taitolajien urheilijat ja valmentajat ovat kiinnostuneita ymmärtämään, miten urheilijan tasapaino toimii ja miten hän tuottaa voimaa jalkojensa alla suorituksen aikana. MoveSole-älypohjallisen myyntivolyymien kasvun myötä tuotantokustannuksia voitaneen laskea siten, että markkinoille voitaisiin tuoda myös kuntoilijoille tarkoitettu versio.

Tiimimme

Tiimimme

MoveSole-tiimissä on yhdistyneenä sopivasti kokemusta ja nuorta energisyyttä. Osaamista tiimistä löytyy laaja-alaisesti teknologian ja terveydenhuollon alalta, myynnistä ja markkinoinnista sekä yrityksen kehittämisestä ja rahoituksesta. Advisor-tiimi tuo omalta osaltaan osaamista ja kokemusta MoveSolen tuotekehityksen ja liiketoiminnan kehittämisen tueksi. Tiimin jäsenet ovat rahoituksen, tuotekehityksen, myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia.

Eero Kaikkonen

CEO, perustaja

Eerolla on mittava 25 vuoden kokemus yrittäjyydestä. Hän aloitti yrittäjäuransa Hantro Products Oy:n perustajana ja toimitusjohtajana vastuullaan yhtiön strategiakehitys 16 vuoden ajan. Yhtiö kasvoi tuona aikana kahden henkilön mikroyrityksestä 80 työntekijän liikevaihdoltaan 10 MEUR kannattavaksi teknologiatuoteyritykseksi. Hän keräsi pääomarahoitusta yhtiölle kaikkiaan 20 MEUR. Eero vastasi vuonna 2007 toteutuneesta yhtiön myynnistä USA:ssa pörssilistatulle yritykselle (On2 Technologies) kauppahinnalla 60 MUSD. Yritysmyynnin jälkeen Eero siirtyi On2:n USA:n pääkonttorille vastaamaan yhtiön strategiasta, tuotestrategiasta ja markkinoinnista. Suomeen paluun jälkeen Oulun Yrityskiihdyttämön vetäjänä vuosina 2012-2014 Eero valmensi yhteensä 19 startup-yritystä kuuden kuukauden valmennusohjelman mukaisesti. Vuodesta 2014 Eero on MoveSole-tiimissä vastannut yhtiön strategiasta, liiketoiminnan kehittämisestä ja kasvun rahoituksesta.

https://www.linkedin.com/in/eero-kaikkonen-1091b39/

Vesa Kajanus

CTO, perustaja

Vesa kuuluu tiimimme kokeneeseen kaartiin. Hän on tehnyt mittaustekniikkaan liittyvää työtä asiantuntijana koko työuransa ajan. Digitaali- ja analogiasignaalien analysoinnin asiantuntijatehtävistä hänellä on kaikkiaan 30 vuoden kokemus. Vesa on aloittanut sensoriteknologian kehittäjän työn noin 20 vuotta sitten tutkijana Kuopion yliopistolla. Muutaman yliopistovuoden jälkeen teknologian kehittäminen jatkui Nokialla. Kiinnostus sensoriteknologiaan innosti Vesan tutkimaan ihmisen kävelyä askelluksen mittaamisen näkökulmasta. Sitä työtä hän jatkaa edelleen  nykyisessä työtehtävässään MoveSole-tiimissä, jossa Vesan vastuulla on sulautetun elektroniikan, sensoriteknologian ja valmistusprosessien kehittäminen. Vesalle on myönnetty kuusi pääosin sensoriteknologiaan liittyvää patenttia.

https://www.linkedin.com/in/kajanus-vesa-abb5494/

Jaana Kananen

Laatupäällikkö

Jaana on prosessitekniikan DI, jonka työkokemukseen ovat kuuluneet laatuun ja elektroniikkaan liittyvät tehtävät 20 vuoden ajalta. Jaana on ehtinyt tehdä laadun hallintaan ja varmistamiseen liittyviä työtehtäviä hyvin monipuolisesti. Viimeisin esimerkki on lääkinnällisten laitteiden laadunhallintajärjestelmän ISO 13485 mukaisen dokumentaation sekä toimintatapojen- ja prosessien luominen ja käyttöönotto, mistä kyseiselle MoveSolen yhteistyökumppanille on myönnetty laadunhallintajärjestelmän sertifikaatti lokakuussa 2017. Tämän lisäksi Jaanan vastuulla on ollut tuotteiden laadun ja luotettavuuden varmistaminen tuotekehitysprojekteissa sekä alihankinta- ja asiakasyhteistyö tuotteen laatuun liittyen. Jaana on myös toiminut pääauditoijana ja arviointiryhmän jäsenenä toimittaja-auditoinneissa ja yrityksen sisäisissä auditoinneissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Jaana jatkaa laadun hallintaa ja varmistamista MoveSole-tiimin laatupäällikkönä.

Miro Kuusijärvi

Projektipäällikkö

Mirolla on aikaisempaa työkokemusta yritysten työnjohtotehtävistä eri toimialoilta. Vaikka insinööriksi valmistumisesta on kulunut vasta vähän aikaa, Mirosta on jo nyt kehkeytynyt taitava mobiilisovellusten käyttöliittymäsuunnittelija. Innostus teknologiaan nähtiin myös opiskeluaikana, kun hän valmistui hyvillä arvosanoilla vuoden muita opiskelijoita nopeammassa aikataulussa. Jo insinööriopintojen opinnäytetyötä tehdessään hän on perehtynyt MoveSole-älypohjallisen toimintaan ja teknologiaan. MoveSole-tiimissä Mirolle on karttunut osaamista tuotesuunnittelusta sekä sulautetun elektroniikan että ohjelmiston osalta. Hän toimii MoveSolen tuotekehitysprojektien projektipäällikkönä.

https://www.linkedin.com/in/miro-kuusij%C3%A4rvi-677642130/

Markus Suvanto

Senior algorithm engineer

DI-opinnot Markus on tehnyt Oulun yliopistossa. Hän on aloittanut työuransa vuonna 1995 Oulun yliopiston matematiikan jaoksella. Vuonna 1999 Markuksesta tuli Hantro Products Oy:n työntekijä. Ja siitä hän siirtyi yritysostojen myötä ensin On2 Technologies-yhtiön ja sen jälkeen Googlen palvelukseen. Näissä eri työtehtävissä Markukselle on kertynyt yli 15 vuoden kokemus ohjelmoinnista ja algoritmien kehittämisestä. Työuransa aikana hänen keksinnöistään on myönnetty useita algoritmipatentteja kansainvälisille teknologiayhtiöille kuten esimerkiksi teknologiayhtiö Googlelle. MoveSole-tiimissä Markus vastaa yhtiön tuotteiden mittausalgoritmeista.

Antti Kyllönen

Systems engineer

Tietotekniikka on ollut Antin mielenkiinto lähes koko hänen ikänsä. Innostus ja paneutuminen häntä kiinnostaviin asioihin näkyy myös hänen opinnoissaan, kun hän valmistui insinööriksi erinomaisin arvosanoin vuoden verran suunniteltua nopeammalla aikataululla. Antti on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut MoveSole-tiimin jäsen. Hän on nimittäin tehnyt opiskeluunsa liittyvät yritysprojekti-opinnot, harjoittelut ja opinnäytetyön yhtiölle. Nyt Antti vastaa MoveSole-älypohjallisen tuotejärjestelmästä ja sen rajapinnoista. Antin erikoisosaamisalaa on BLE-protokolla (Bluetooth Low Energy).

https://www.linkedin.com/in/antti-kyll%C3%B6nen-315068b5/

Ville Varanka

Test engineer

Villen ura teknologiatyössä käynnistyy lähiaikoina, kun hänen MoveSolelle tekemä tuotetestaukseen liittyvä insinööriopintojen opinnäytetyö valmistuu. Villen työ MoveSole-tiimin jäsenenä on pääasiassa MoveSole-älypohjallisen tuotetestausta. Sen lisäksi hän toimii sulautettujen järjestelmien kehittäjänä ja toteuttajana.

Minna Lappi

COO

Minna on tehnyt työtä koko uransa ajan terveydenhuollon parissa eri työtehtävissä. Kokemusta on kertynyt hammaslääkärin työstä sekä ohjelmistoratkaisujen kehittämisestä ja markkinoinnista terveydenhuollon ammattilaisille  yhteensä noin 20 vuoden ajalta. Viime vuosina Minna on toiminut konsulttina keskittyen asiakasprojekteissa pääosin digitaalisten ratkaisujen yhteensovittamiseen toimintaprosessien kanssa sosiaali- ja terveydenhuollon yrityksissä. MoveSole-tiimissä hän vastaa yhtiön hallinnosta ja markkinoinnista.

https://www.linkedin.com/in/minna-lappi-8029b642/

Mika Määttänen

Hallituksen puheenjohtaja, perustaja

Mikalla on yli 25 vuoden kokemus kuntoutuksen asiantuntijatyöstä sekä julkisen terveydenhuollon sektorilla Helsingin kaupungin organisaatiossa että yksityisen terveydenhuollon puolella Orton Oy:n palveluksessa. Mikalla on julkaisuja kuntoutuksen alan lehdissä ja hän on ollut kirjoittajana muutamassa alan ammattilaisille suunnatussa kirjassa. Hän myös luennoi terveydenhuollon tapahtumissa kuntoutukseen liityvistä ajankohtaisista aiheista.  Mikan vahva kuntoutuksen osaaminen oli merkittävässä roolissa MoveSole-älypohjallisen nykyversion määrittelyvaiheessa.  Nykyisessä työssään Mika toimii operatiivisena johtajana (COO) Össur Finland Oy:ssa.

Sami Puoskari

Advisor – T&K

Sami on toiminut työurallaan 15 vuoden aikana mobiiliteknologiaan liittyvien tuotekehitysprojektien vetäjänä Nokialla ja Microsoftilla. Hän on vastannut MoveSolen tuotekehityksen johtamisesta kahden vuoden ajan. Nykyinen Samin työtehtävä on Elektrobit Automotive Finland Oy:n projektipäällikkö.

https://www.linkedin.com/in/samipuoskari/

Seppo Mäkinen

Advisor – rahoitus

Sepolla on noin 30 vuoden kansainvälinen sijoittajakokemus (rahastoissa: Sitra/Investment director, BioFund/Founder Managing Partner, Merieux Developpement/Regional Partner sekä nykyisin Pathena/Partner) ja kokemus hallitustyöskentelystä noin 40 yhtiössä, joista yli puolet Suomen ulkopuolella. Seppo on ollut sijoittajana mukana kahdeksassa kansainvälisessä pörssilistautumisessa sekä noin 30 kansainvälisessä yrityskaupassa. Hän on kerännyt yli 300 MEUR rahoitusta eri rahastoille ja yhtiöille.  Sepon työkokemus ennen sijoitustoimintaa on kertynyt tutkimus- ja kehityshankkeissa ja myynnissä (Millipore/Waters).

https://www.linkedin.com/in/seppo-makinen-843532/