Osake
Tubecon

Lähde verkottuneen sukupolven mukaan luomaan tulevaisuuden mediaa!

  • Rakentaa Euroopan laajuista tapahtumaverkostoa ja monialustaista, Z-sukupolven tavoittavaa mediaa
  • Tubecon on Pohjoismaiden suurin nettivideoihin keskittyvien tapahtumien järjestäjä
  • Kansainvälinen lisensointimalli, jolla on järjestetty tapahtumia Suomessa, Ruotsissa ja Espanjassa
Kierros on suljettu
107%
402 925 EUR
Sijoitettu
375 000 EUR
Minimi
1 200 000 EUR
Maksimi
Suomi
Kasvuyritys
Media ja luovat palvelut
Osake
TWID: Jatkuva ohjelmistotulo kasvanut 346% kolmessa vuodessa

TWID on Suomen johtava verkkokoulutusohjelmisto. Jatkuva ohjelmistotulomme on tällä hetkellä 327 000 euroa vuodessa. Kasvutavoitteet ovat edelleen kovat, ja seuraavaksi yhtiö suuntaa muihin Pohjoismaihin, Hollantiin ja Venäjälle.

  • Jatkuva kuukausittainen ohjelmistotulo on tällä hetkellä 27 265 euroa/kk
  • Asiakkaisiin kuuluu mm. Mika D. Rubanovitsch, Academy of Brain, Lääkärikeskus Aava, The Club Company (UK) sekä Jana Stewart (USA)
  • Perustaja- sekä johtotiimillä on kokemusta exiteistä, skaalaamisesta sekä kansainvälisestä myynnistä
Kierros on suljettu
117%
234 440 EUR
Sijoitettu
200 000 EUR
Minimi
600 000 EUR
Maksimi
Suomi
Alkuvaihe
IT ja tietoliikenne
Osake
Sharpfin - Fintech in growth phase

Sharpfin lives the vision to automate the EUR 80 trillion assets wealth management industry. Invest in one of the most promising B2B Fintech companies with proven business model and growing customer base.

  • Highly relevant product offering within the asset management industry
  • Sharpfin has 500 million EUR under management and growing
  • Clients include, among others, Consensus Asset Management and Privat Consult
Kierros on suljettu
167%
2 756 105 SEK
Sijoitettu
1 650 000 SEK
Minimi
4 950 000 SEK
Maksimi
Ruotsi
Siemenvaihe
Teknologia
Osake
Injeq IQ-Needle™ – älyneula tietää missä sen kärki on

Spinaalipistojen onnistuminen on kriittistä lasten leukemian hoidossa. Injeqin älyneula tietää missä sen kärki on ja tuo uuden turvallisuus- ja onnistumistason spinaalipistoon, joka on yksi kymmenistä sovelluksista Injeqin älyneulatekniikalle.

  • Potentiaali muodostua uudeksi standardiksi lääkärien käyttämissä neuloissa
  • Myönnettyjä ja haettuja patentteja neljästä eri teknologiasta
  • Tiimillä vahva tekninen ja liikkeenjohdollinen osaaminen
Kierros on suljettu
661%
1 653 360 EUR
Sijoitettu
250 000 EUR
Minimi
1 650 000 EUR
Maksimi
Suomi
Siemenvaihe
Teknologia
Osake
Plantui - On aika kasvaa

Kun vesiviljelyyn yhdistetään kasvitiede, oikeat valospektrit ja älykäs ohjelmisto ohjaamaan kasvun ihmettä – ja paketoidaan ne vielä upeaan muotoiluun – syntyy Plantui: älypuutarha, joka innostaa yhä uusia ihmisiä urbaanin kotiviljelyn pariin. 

  • Kansainvälisesti patentoitu teknologia
  • Tuotteet 22 markkinalla; fokus Euroopassa & Aasiassa
  • Liikevaihdon vuosikasvu 129%
Kierros on suljettu
120%
601 620 EUR
Sijoitettu
500 000 EUR
Minimi
750 000 EUR
Maksimi
Suomi
Alkuvaihe
Kuluttajatuotteet
Osake
Suomi-lifestylekauppa TRE kansainvälistyy

Vuonna 2016 perustettu konseptikauppa TRE otti paikan kotimaisen muotoilun lippulaivana. Nyt TRE lähtee viemään suomalaisen lifestylen ilosanomaa kansainvälisille markkinoille.

  • Suomalaisen muodin ja designin lippulaivamyymälä ja verkkokauppa
  • Noin miljoona euroa liikevaihtoa ensimmäiseltä tilikaudelta
  • Yhteistyössä mm. Flow Festivalin ja Helsingin Kaupungin kanssa

 

Kierros on suljettu
102%
255 686 EUR
Sijoitettu
250 000 EUR
Minimi
600 000 EUR
Maksimi
Suomi
Kasvuyritys
Kuluttajatuotteet
Osake
ShowHau Center

ShowHau Center – Laadukas monitoimikeskus koiraharrastajille

  • Koira-ala kasvaa nopeasti. Koira-alan koko Suomessa on jo noin miljardi euroa
  • ShowHau Center -verkostosta luodaan kokonaisuus, josta kattavat koirapalvelut, -tarvikkeet ja -elämykset saadaan saman katon alta
  • Osakeannissa mukana Media For Equityn 200 000 euron arvoinen osakemerkintä, joka tukee vahvasti yhtiön jatkomarkkinointia
Kierros on suljettu
71%
247 828 EUR
Sijoitettu
350 000 EUR
Minimi
805 000 EUR
Maksimi
Suomi
Alkuvaihe
Liikunta ja vapaa-aika
Osake
Heliomotion Home Solar Power Plant

HelioZenit has a unique product for house owners who want to generate their own renewable energy: the tracking Heliomotion Home Solar Power Plant generates electricity at full power from sunrise till sunset.

  • Maximized solar energy production for households
  • Easy to install and maintain solution
  • Ålands Utvecklings Ab will be matching all investments when the round succeeds
Kierros on suljettu
168%
100 800 EUR
Sijoitettu
60 000 EUR
Minimi
240 000 EUR
Maksimi
Suomi
Siemenvaihe
Teknologia
Osake
Ezylet - Redefining The Rental Property Market.

Ezylet is an exciting property portal aimed at the untapped private rental market. Landlords, Agents & Tenants can access a host of property services all in one place leading to enhanced profits & better customer experience. That's the Ezylet way!

  • Unique solution for UK Landlords
  • Over 135,000 properties listed since 2015
  • An average of 100,000 website visitors per month
Kierros on suljettu
149%
747 098 GBP
Sijoitettu
500 000 GBP
Minimi
1 500 000 GBP
Maksimi
Iso-Britannia
Kasvuyritys
Verkkokauppa
Osake
Ägräs Distillery tähtää vahvaan kasvuun ulkomailla

Fiskarsin Ruukista kotoisin oleva, perustajajäsenien intohimon siivittämä luomus - Ägräs Distillery, aloittaa maailmanvalloitustehtävänsä alkoholituotteilla, joista Suomi voi olla ylpeä.

  • Markkinoilla jo kaksi tuotetta: Ägräs Gin ja Ägräs Akvavit
  • Ägräs Gin on palkittu pronssilla International Spirits Challenge 2017 - kilpailussa
  • Lisää tuotteita odotetatan lanseerattavan jo vuonna 2017 sekä 2018
Kierros on suljettu
377%
376 960 EUR
Sijoitettu
100 000 EUR
Minimi
350 000 EUR
Maksimi
Suomi
Alkuvaihe
Ruoka ja juoma
Osake
Transfluent - Oikein tehtyä käännöstyötä

Transfluent on kasvanut 8% kuukaudessa viimeisen 30 kuukauden aikana ja käyttökate nousi positiiviseksi vuonna 2016. Olemme muuttaneet tapaa, jolla yritykset hoitavat käännöstarpeensa. Suomen sekä maailman suurimmat yritykset ovat jo asiakkaitamme.

  • Myyntiarvio konsernitasolla vuodelle 2016 on 930k
  • Positiivinen käyttökate vuonna 2016
  • Asiakkaita ovat mm. Pinterest, Barona Group, Elisa, Fonecta, Cap Gemini, Pfizer
Kierros on suljettu
128%
769 529 EUR
Sijoitettu
599 992 EUR
Minimi
1 551 278 EUR
Maksimi
Suomi
Kasvuyritys
Ammattilais- ja yrityspalvelut
Osake
Fitness Village - The Game: Make fitness fun again!

Yrityksen missio on tehdä liikkumisesta ja aktiivisista elämäntavoista hauskaa ja monipuolista pelillistämällä sekä hyödyntämällä sensoriteknologiaa. Pelaa ja voi hyvin!

Kierros on suljettu
125%
187 525 EUR
Sijoitettu
149 989 EUR
Minimi
500 015 EUR
Maksimi
Suomi
Siemenvaihe
Terveys ja fitness