Osake
Kierros on suljettu

Ecocity - Luomme älykkäitä ja kestäviä kaupunkeja

Palvelumme arvioi maankäytön suunnitelmien ilmasto- ja kustannusvaikutukset murto-osalla konsulttityön ajasta ja kustannuksista. Käyttäjäyhteisön tuottamat suunnitelmat muodostavat globaalin kestävän kehityksen kaupunkiratkaisujen tietopankin.

Tämä sisältö on saatavilla myös
englanniksi
Tarinamme

Teoria ja käytäntö

Vuonna 1975 Eero Paloheimo jätti insinööritoimistonsa kumppaniensa hoidettavaksi ja lähti perheensä kanssa maailmanympärimatkalle. Matkasta hän kirjoitti ensimmäisen 9:stä yhteiskunnallisesta teoksestaan. Paloheimo on toiminut tutkijana, suunnittelijana, yrittäjänä, kansanedustajana ja professorina ja mielipidevaikuttajana. 1975 toteutetun matkan jälkeen Paloheimon kaikki tekemiset ovat liittyneet tavalla tai toisella maailman pelastamiseen. Kaksinkertaisen tekniikan tohtorin ydinviesti on selkeä: maapallo pelastetaan tekniikkaa hyödyntämällä, ei hylkäämällä.

Eeron poika Pekka oli v. 1975 8-vuotias. Pekka on sittemmin toiminut opettajana, eri asemissa myynnin parissa ja viimeiset 10 v. ennen nykyistä työtään liikkeenjohdon konsulttina. Siinä missä Eero on tutkinut ja pohtinut maapallon tilaa ja tulevaisuutta kirjoissaan, on Pekka valinnut käytännönläheisemmän lähestymistavan. Pekka on polkupyöräillyt mm. Tallinnasta Odessaan, Nordkappista Gibraltarille ja Los Angelesista New Yorkiin. Lisäksi hän on ylittänyt Australian mantereen kävellen. Sadat yksinäiset kilometrit opettivat ainakin kaksi asiaa: maapallo on pelastamisen arvoinen ja ihminen kykenee mihin vaan, jos oikein haluaa.

Ekokaupunki lähtökohtana

Yrityksemme perustettiin v. 2009 suunnittelemaan ekokaupunkeja Kiinaan. Eeron pääteos ”Syntymättömien sukupolvien Eurooppa” oli julkaistu 2005 Kiinassa ja herätti laajaa huomiota. Näytti siltä, että kiinalaiset rakentaisivat maailman ensimmäiset maksimaalisesti nykytekniikkaa hyödyntävät ekokaupungit. Eerolla oli asiantuntemus ja Pekka näki asiassa liiketoimintamahdollisuuden. Kiinan Mentougousta saatiin ensimmäinen toimeksianto konseptisuunnitelman tekemisestä keväällä 2010 ja se sai jatkoa varsinaisen suunnitteluprojektin tilauksena toukokuussa 2010.  Projekti antoi yritykselle valtavan määrän kokemusta ja tuotti hienon referenssin. Kiinalainen tilaaja etsii edelleen rahoittajia projektin toteutukseen.   

Ecocity Evaluator 1.0

Eero oli TKK:n professorina vienyt läpi laajan tutkimusprosessin, jossa arvioitiin suomalaisen metsäsektorin kasvihuonekaasupäästöjä. Siihen liittyen Pekka sai Simcity-pelistä ajatuksen. Maankäytön suunnitelmien kasvihuonekaasuja ja kustannuksia samanaikaisesti riittävällä tarkkuudella ja tieteellisesti uskottavasti arvioivalla softalla voisi olla todellinen tilaus markkinalla. Ekokaupunkeja suunnitteleva firma tietää, mistä päästöt syntyvät ja osaa näissä asioissa antaa neuvoja muillekin. 

Ecocity Evaluator -työkalun ensimmäinen versio valmistui v. 2011. Se ei varsinaisesti ollut vielä mikään oikea ohjelma, vaan sinänsä nerokkaita laskentoja sisältävä Excel-taulukoiden kokoelma. Lisäksi se oli vaikeaselkoinen ja haastava käyttää, eikä sitä sellaisenaan tietenkään saatu myytyä. Sillä pystyttiin kuitenkin tekemään kuntien kovasti kaipaamia analyyseja, joista muodostui yrityksen päätulonlähde ja joita EPECC on sittemmin toteuttanut kymmeniä: Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä, Lahti, Mikkeli, Kotka, Lohja jne.

Kallis tuotekeskeisyys

Projektien ohessa työkalua kehitettiin omilla resursseilla edelleen. Tavoitteena oli koko ajan, että työkalu toimisi globaalilla markkinalla ja olisi nopea ja helppokäyttöinen, jopa pelimäinen ja koukuttava.  2014 alussa tehtiin päätös siitä, että ohjelma tehdään suoraan SaaS-palveluksi, jolloin säästytään tuotantokustannuksilta ja pystytään toisaalta luomaan ohjelman yhteyteen kansainvälinen käyttäjäyhteisö. Kehitystyö konsultoinnin ohessa ja sillä rahoitettuna oli hidasta. Keväällä 2014 omistajat panostivat kehitystyöhön 140 000 euroa lisää ja kesällä mukaan ulkopuoliseksi rahoittajaksi saatiin Vision+. Vision+:n mukaan saaminen oli merkittävä edistysaskel, koska näin EPECC sai taustalleen vankkaa IT-alan ja SaaS-palvelujen osaamista.

Syksyllä 2014 todettiin, että yritys oli liian suurten kulujen ja pienten tulojen ansiosta ajautunut huonoon taloudelliseen tilaan. Pahin virhe oli ollut asiantuntijaorganisaatioille tyypillinen tuote- ja itsekeskeisyys. Oli ajateltu, että asiakkaalle voidaan esitellä vasta täysin valmis tuote ja että tarpeet tiedetään kysymättäkin. Oli tuhlattu aikaa ja resursseja joihinkin sinänsä hienoihin, mutta kaupallisesti tarpeettomiin yksityiskohtiin. Päätettiin, että ennakkomyynnin mahdollistava, vaikka vaillinainenkin demo on saatava valmiiksi niin nopeasti kuin mahdollista ja myynti pitää aloittaa. Samalla kun ajettiin mm. henkilövaihdoksin yrityksen kuluja alas, myös tuotekehityksen johto siirtyi Pekka Paloheimolle ja hallitusta uusittiin.

Talous kuntoon ja joukkovoimaa

Testilisenssien myynti valikoidulle asiakasryhmälle aloitettiin maaliskuussa 2015 ja se osoittautui pian oikeaksi ratkaisuksi. Kiinnostus on ollut tasaisen hyvää ja vuonna 2015 lisenssin hankki 17 asiakasta, joista osa kuntia, osa arkkitehtitoimistoja ja osa muita yrityksiä. Lista on nimekäs.

Asiakaspalautteista on saatu tärkeitä uusia ideoita kehitystyöhön ja kokonaisuuteen.  Ensimmäisenä syntyi idea, joka laajentaa huomattavasti asiakaskuntaa. Palvelun tekemä laskenta voidaan tehdä todellisilla materiaaleilla, tuotteilla ja ratkaisuilla teoreettisten sijaan. Näin palvelu toimii perustoimintonsa lisäksi yhdyskuntarakenteeseen tarkoitettujen cleantech-ratkaisujen markkinointikanavana. Yritysten mukaan ottaminen palvelun keskeiseksi elementiksi moninkertaistaa sen potentiaalisten käyttäjien ja ”mainosasiakkaiden” määrän.

Toiseksi kaavoittajilta tuli pyyntö suoran kaavatalouslaskelman liittämisestä palveluun. Se lisää ohjelman käytettävyyttä merkittävästi. Kolmas viimeisen vuoden aikana syntynyt idea on liiketoimintamalli, jolla palvelu saadaan nopeasti levitettyä uusille markkinoille ja maailmanlaajuiseen käyttöön. Neljäs oivallus on palvelun merkitys tietopankkina. 

Pekka Paloheimon lisäksi hallituksen toiseksi vakinaiseksi jäseneksi nimitettiin v. 2015 alussa Petri Kotro, jolla on vahva kokemus käyttöliittymien kehittämisestä ja ketterän, asiakaskeskeisen ohjelmistokehityksen menetelmistä. Kehitysvastuun siirtyminen Pekalle ja Petrin asiantuntemuksen mukaan saaminen ovat tuoneet kehitystyöhön sen kaipaamaa suoraviivaisuutta ja kaupallista näkökulmaa. Nyt taloustilanne on saatu korjattua, kehityspolku ensimmäiseen internetissä vapaasti myynnissä olevaan versioon on selvä ja kaikki itse toteutettava kehitystyö (palvelun käyttämä laskenta-algoritmi, kattava speksi ja UI-suunnitelma) on saatu valmiiksi. Järjestelmä pitää nyt ohjelmoida valmiiksi. Tämän viimeisen kehitysvaiheen nopeuttamiseksi päätettiin v. 2015 lopussa hakea lisärahoitusta joukkorahoituskierroksella. Koska kyse on pohjimmiltaan globaalin yhteisen hyvän edistämisestä, on perusteltua myös laajentaa yhtiön omistajapohjaa joukkorahoituskierroksen avulla.   

Liiketoiminta- & markkinatilanteemme

Megatrendit

Ilmastonmuutoksella on julkishallintoon ja finanssimaailmaan liittyviä seurauksia, jotka vaikuttavat suoraan yrityksemme liiketoimintaan. Pariisin ilmastokokouksen jälkeen on odotettavissa, että maankäytön suunnitelmien ilmastovaikutusten arviointien määrä lähivuosina moninkertaistuu. Samanaikaisesti kilpailu ympäristöystävällisten teknisten ratkaisujen markkinalla kiristyy.

Digitalisaatio, joka on tähän mennessä ollut näkyvimmillään kuluttaja-sovelluksissa ja viihteessä, alkaa näkyä julkisella sektorilla. Sen avulla tullaan karsimaan julkisen sektorin kuluja tulevina vuosina merkittävästi. Ennen konsulteilla teetetyt asiantuntijatyöt tehdään jatkossa niitä varten rakennetuilla ohjelmilla ja palveluilla ratkaisevasti edullisemmin ja nopeammin.

Avoin data ja pilvipalvelut mahdollistavat crowdsourcingin entistä tehokkaammin. Palveluina toimivia ohjelmia kehitetään jatkuvasti edelleen käyttäjien vinkkien avulla. Palvelun haltija voi edellyttää käyttäjiltä joidenkin näiden ohjelmalla tekemien töiden julkistamista, ja nostaa näin palvelun arvoa sen käyttäjäyhteisölle. Myös käyttäjien palveluun luoman, mutta julkaisemattoman datan analysointi luo uusia ansaintamalleja palvelun omistajalle.

Primäärikäyttäjät = Kaavoittajat

Ecocity Evaluatorin kantava idea on, että kaupunkisuunnittelijat voivat sen avulla luoda kustannustehokkaasti ympäristöystävällisempää yhdyskuntarakennetta.

Kunnat arvioivat maankäytön suunnitelmiensa ilmastovaikutuksia jo laajalti ja budjetoivat työhön vuosittain suuret summat rahaa. Vaativa asiantuntijatyö on kallista ja hidasta. Kunnat kaipaavat kipeästi työkaluja, joiden avulla työ voidaan tehdä nykyistä nopeammin ja kustannustehokkaammin. Käytännön esimerkkejä ja säästölaskelma oman palvelumme vaikutuksista: (LIITE 1. Säästöt kunnille)

Myös yksityinen sektori tekee kaavoitusta ja kaupunkisuunnittelua. Edelleen on odotettavissa, että erilaisissa suunnittelukilpailuissa suunnitelmien ilmastovaikutusten arvioinnit tulevat lähivuosina pakollisiksi. Kun useimmat kunnat käyttävät jo palveluamme, on luontevaa valita sama palvelu.

Seuraava taso ja kasvava lisäarvo = Ratkaisujen tuottajat ja yliopistot

Uudet kaupunkialueet hyödyntävät uusia cleantech-ratkaisuja. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset energiaa säästävät materiaalit, tuotteet ja järjestelmät. Ratkaisuja tuottaville yrityksille on tärkeää osoittaa riippumattomin laskelmin tuotteidensa edut ja näkyä soveltuvissa markkinointikanavissa. Me installoimme palveluumme ko. ratkaisuja. Tällöin palvelulla voi kokeilla ja verrata, miten erilaiset todelliset ratkaisut vaikuttavat. Cleantech-yritykset saavat samalla riippumattoman laskennan omien tuotteidensa vaikutuksista toteutettavassa yhdyskuntarakenteessa.

Oppilaitoksissa voidaan palvelun avulla näyttää opiskelijoille, kuinka erilaiset valinnat kaupunkisuunnittelussa vaikuttavat päästöihin ja/tai kustannuksiin. Opiskelijat ovat crowdsourcing:ia parhaimmillaan ja lisäksi yliopistoja tullaan hyödyntämään myös eri markkinoille tehtävien lokalisaatioiden datankeruussa. Tämä ohjelman käyttämä ns. avoin data kerätään paikallisista tietolähteistä, kuten Suomessa esim. tilastokeskukselta, henkilöliikennetutkimuksista ja kuluttajabarometreista. Edelleen oppilaitokset ovat tärkeä strateginen kohderyhmä; laaja käyttö yliopistoissa ja oppilaitoksissa kasvattaa seuraavan käyttäjäsukupolven.

Analytiikka ja kolmannen tason hyötyjät

Liiketoimintamallimme ydin on, että palvelustamme on hyötyä laajalle intressiryhmälle varsinaisten primäärikäyttäjien lisäksi. Näitä ovat jo mainittujen cleantech-yritysten ja oppilaitosten lisäksi esim. kaikki rakentamisen parissa työskentelevät ja siitä kiinnostuneet yritykset ja yhteisöt. Siksi palvelun on mahdollisuus saavuttaa ammattityökaluksi poikkeuksellisen laaja käyttäjävolyymi.  

Primäärikäyttäjät tuottavat palveluun jatkuvasti dataa, joka taltioituessaan muodostuu muille käyttökelpoiseksi. Palveluun rakennettavalla analytiikalla saadaan tuotettua tietoa esimerkiksi suunnittelun ja rakentamisen trendeistä ja niiden eroista eri markkinoiden välillä. Tutkijoille, rakennusliikkeille, maanomistajille, rakennuttajille, medialle ja muille intressiryhmille tällainen tieto on arvokasta ja samaa tietoa ei muualta ole saatavissa. Käytännön esimerkkejä palveluun kertyvästä datasta ja sen hyödyntämisestä: (LIITE 2. Palveluun tallentuva tieto)

Palvelun sisäänsä taltioima data nostaa sen arvoa sitä mukaa, kun sen käyttö laajenee yhä uusille markkinoille ja laajemmille käyttäjäryhmille. Siksi uskomme, että jo ennen tuhannen käyttäjän rajaa saamme liikkeelle ns. lumipalloefektin, jolloin käyttäjämäärät kasvavat kiihtyvästi.             

Crowdsourcing & crowdfunding

Crowdsourcing ja crowdfunding ovat keskeisiä elementtejä valitsemassamme kasvustrategiassa. Crowdsourcing on parhaimmillaan sekä kehittämistä että markkinointia. Kehitysideansa toteutukseen saanut kaavoittaja, opiskelija tai cleantech-yrityksen myyntimies on tärkeä markkinointiresurssi. Joukkorahoituksella haemme periaatteessa samaa asiaa hieman eri näkökulmasta. Uudet omistajamme voivat samoin antaa arvokkaita kehitysvinkkejä ja heidän intressissään on luonnollisesti palvelun leviäminen mahdollisimman laajaan käyttöön.  

Palvelumme primäärikäyttö muokkaa jokaiselle parempaa ympäristöä. Siksikin sen kehittämiseen, käyttöön, markkinointiin ja myös taloudelliseen menestykseen on luontevaa kutsua mukaan mahdollisimman laajoja joukkoja, eikä ainoastaan suursijoittajia.

Markkinapotentiaali ja kilpailu

Vaikka varsinkin globaalia markkinapotentiaaliamme on vaikeaa määritellä, on seuraavassa esitelty perusteltu visio tästä. Arvion lähtökohtana on kokemus testilisenssien myynnistä kotimaassa.

38% kunnista ja suunnittelutoimistoista, joille palvelu on esitelty, ovat toistaiseksi tehneet hankinnan. Yksikään ei ole kiistänyt tarvetta ja voidaan hyvin olettaa, että valmiin tuotteen lopullinen ostoprosentti tässä kohderyhmässä tulee olemaan 50 – 75% tasolla.

Cleantech-yrityksissä vastaavat luvut ovat 19% ja 30 – 40%. Alla olevan taulukon laskennassa on käytetty ensimmäisen ryhmän osalta työlukua 40% ja toisen osalta lukua 20%. Koko markkinapotentiaali kotimarkkinalla perustuu tietoon siitä, kuinka paljon Suomessa on kuntia (313) ja toisaalta suunnittelutoimistoja (n. 87), jotka voisivat palvelua käyttää. Jotkin kunnat ja toimistot tulevat hankkimaan käyttöönsä useampia lisenssejä, mutta tätä ei ole laskennassa otettu huomioon. Rivillä ”muut potentiaali” tarkoitetaan Cleantech-yrityksiä, oppi- ja tutkimuslaitoksia, rakennusliikkeitä, mediaa ja kaikkia muita, jotka voivat palvelun ottaa käyttöönsä. Laskennassa ensimmäisen ja toisen asiakasryhmän suhde on pidetty samana myös muilla markkinoilla.

Kaksi alimmaista riviä kertovat 5000 € Access fee:llä ja 2000 € vuosittaisella käyttömaksulla, mikä markkinapotentiaali em. arvioilla on rahassa.

Myynti ja uusien markkinoiden avaus

Uskomme internetin muotoutuvan pääasialliseksi myyntikanavaksemme, kun käyttäjiä on enemmän kuin 1500 eri puolilta Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa ja Aasiaa. Tähän tilanteeseen päästään suunnatulla markkinoinnilla ja aktiivisella ja laadukkaalla myyntityöllä.

Kotimarkkinalla tehdyn myyntityön perusteella paras tapa on esitellä palvelua henkilökohtaisesti. Palvelun valmistuttua sitä myös markkinoidaan kohdennetusti primäärikäyttäjille ja sen testikäyttöön avataan uusille asiakkaille ilmaisia, määräaikaisia (1 vko) lisenssejä.

EPECC:in ei kannata lähteä rakentamaan maailmanlaajuista myyntiorganisaatiota, eikä välttämättä edes toimipisteitä kovin monelle markkinalle. Uusille markkinoille myynti tapahtuu kuten kotimaassakin, mutta kumppaneiden valmiiden asiakasverkostojen avulla. Ihanteellinen kumppani on menestyksekkäästi ohjelmistoja ko. markkinalle myynyt taho, jolla on jo laaja asiakaskunta ja jolle luvattava komissio on riittävä tuottamaan tälle tuntuvaa taloudellista menestystä. Tällaisen kanssa markkina jaetaan niin, että verkostonsa jakava kumppani saa 30% osuuden myynnistä. Näin molemmat voittavat ja molempien intressissä on mahdollisimman nopea ja laaja palvelun leviäminen.

Palvelun käyttämä laskenta-algoritmi toimii samoin kaikilla markkinoilla. Algoritmin käyttämät lähtöarvot (esim. betonikuution tuotannossa syntyvät CO2 päästöt tai kaukolämmön tuotantojakaumat) on sen sijaan kerättävä jokaisella markkinalla erikseen, jotta palvelu antaisi paikallisesti oikeita tuloksia. Datankeruutyöhön käytetään paikallisia opiskelijoita arvostetuista yliopistoista. Lokalisointi edellyttää lisäksi mallirakennuskirjaston paikallistamista, kielen kääntämistä ja joidenkin muiden paikallisten erityispiirteiden (esim. lainsäädäntö) huomioon ottamista. Tätä tehtävää työtä vastaan annetaan kumppanioppilaitokselle luonnollisesti ilmaiseksi käyttöön palvelun suomalainen versio ja lisäksi tuntuva etu lokalisoidun käyttöönotossa. Ko. yliopistoa käytetään referenssinä markkinaa avattaessa.

Kun lokalisointityön tekijät ja aikataulu ovat selvillä, ryhdytään keräämään paikallisia cleantech-yrityksiä näkymään palvelussa. Samoin mallirakennuskirjasto (sikäli kun suomalaiset rakennukset eivät sovi mallikäyttöön) kerätään paikallisilta arkkitehdeilta, talotehtailta ja rakennusliikkeiltä samoin kuin Suomessakin on tehty. Seuraavaksi laaditaan luettelo kumppanille tutuista referenssiarvoltaan korkeista esimerkkiasiakkaista eri käyttäjäsektoreilta. Näitä lähestytään kertomalla, että näiden testilisenssikäytölle annetaan suuri arvo ja että nämä saavat tästä varsinaisessa hankinnassa merkittävää etua. Kun näiden referenssiasiakkaiden kautta on päästy riittävästi markkinalle, toteutetaan kohdennettu, mutta näkyvä markkinointi keskeisille toimijoille ja tarjotaan nopean varaajan etua.

Miksi sijoittaa meihin?

  • Osaaminen

Olemme tehneet kymmeniä analyyseja suomalaisten kuntien päästövaikutuksista. Tiedämme, kuinka vaikutukset lasketaan. Nykyisiltä avainhenkilöiltämme ja taustavaikuttajiltamme löytyy vankkaa osaamista myynnistä ja digitaalisista palveluista.

  • Oma idea, virheistä oppiminen ja pitkäjänteisyys

Palvelumme kehittäminen on saanut alkunsa omasta ideastamme, se on kehittynyt lopulliseen muotoonsa virheistä oppimalla, uusien matkan varrella tehtyjen oivallusten ja asiakkaiden kuuntelun myötä. Olemme itse sijoittaneet palvelun kehittämiseen paljon resurssejamme.

  • Myynti

Me emme pelkää myyntityötä, vaan kunnioitamme ja rakastamme sitä. Uskomme sanontaan: ”Vaikka myyntiosasto ei olekaan koko firma, olisi koko firman syytä olla myyntiosasto.”

  • Poikkeuksellinen mahdollisuus

Yrityksellämme on päätuotteemme skaalautuvuuden ja businessmallimme myötä mahdollisuus poikkeuksellisen suureen tuottoon. Myynti- ja kasvutavoitteemme on kuvattu tarkemmin liitteessä. (LIITE 3. Myynti ja kasvu)

Tiimimme

Tiimimme

Ecocityn tiimin muodostaa kokenut ja asiaansa omistautunut viisikko. Heillä on kokemusta liiketoiminnan rakentamisesta, tuotekehityksestä sekä tietysti ympäristötyöstä.

Eero Paloheimo

Selkänoja

Professori, TkT Eero Paloheimo on elämäntyönään pohtinut sitä, kuinka maapallo voitaisiin tekniikan avulla pelastaa uhkaavalta ekokatastrofilta. Hän on kirjoittanut aiheesta lukuisia uraauurtavia teoksia ja mielipidekirjoituksia, toiminut kansanedustajana ja perustanut Suomen eduskuntaan maailman ensimmäisen parlamentaarisen tulevaisuusvaliokunnan, jonka ensimmäinen puheenjohtaja hän oli. Eero on pääteoksessaan ”Syntymättömien sukupolvien Eurooppa” ensimmäisenä esittänyt modernia tekniikkaa maksimaalisesti hyödyntävän ekokaupungin idean. Eeron pitkäjänteinen työ ekokaupungin teorian parissa antaa toiminnallemme välttämättömän tieteellisen selkänojan. https://cn.linkedin.com/in/eero-paloheimo-569a141a

Pekka Paloheimo

Primus motor

Pekka Paloheimo on myynnin ammattilainen. Hän on käynyt ”myynnin muukalaislegioonan” lomaosakemyynnin parissa ja nousi myyntitulostensa ansiosta 25 vuotiaana pohjoismaiden suurimman lomaosakemyyntiorganisaation Holiday Club Finland Oy:n myyntijohtajaksi. Mercuri International Oy:ssä konsulttina työskennellessään hän saavutti myynti- ja valmennustuloksiin perustuvan senioriteetin nopeammin kuin kukaan aiemmin yrityksen 30 –vuotisen historian aikana. ”Olen saanut nähdä poikkeuksellisen paljon maapalloa jo pikkupoikana. Sittemmin olen aikuisena jatkanut sen tutkimista. Nyt 2 -vuotiaan Sebastianin isänä näen planeettamme tulevaisuuden entistäkin tärkeämpänä. Mielestäni olennainen pointti koko tässä hommassa on tajuta, että talouden ja ympäristön ei pidä olla toistensa vastavoimia. Julkisen vallan ohjatessa asioita oikein on sekä yksilön että yhteisöjen taloudellisesti kannattavinta toimia ympäristöystävällisesti. Tähän ollaan menossa ja se on ainoa oikea tie. Yrityksemmekin toiminnan perimmäisenä tavoitteena on auttaa maapalloa ja onnistumistamme voimme mitata taloudellisella menestyksellämme. Sama pätee itseeni. Olen työssä, jossa saan käyttää myynti- ja businessosaamistani johonkin eettisesti kestävään. Lisäksi voimme palvelumme menestyksen myötä auttaa myös muita; kaupunkeja, suunnittelijoita, cleantech yrityksiä ja nyt joukkorahoituksen myötä myös yksittäisiä piensijoittajia. Seikkailijana mulla on ihan sama tunne kuin on ollut reissujen alkaessa: pitkät ja työläät valmistelutyöt on tehty ja matka voi alkaa. En voisi kuvitella tekeväni mitään itselleni sopivampaa. Tärkeäkin voi olla kivaa.” https://fi.linkedin.com/in/pekka-paloheimo-3ab07a23

Aleksi Heikkilä

Ongelmanratkaisija

Aleksi Heikkilä on nuori ympäristöalan osaaja. Aleksille työssä menestymisen avaintekijöitä ovat olleet ympäristötekniikan diplomi-insinöörin tutkinto, mallinnusosaaminen yhdistettynä kokemukseen kunnallistekniikasta sekä kaavoituksesta. Aleksi vastaa yrityksessä laskentamallien toimivuudesta, mikä vaatii tarkkuutta ja ongelmanratkaisijan kykyjä. ”Kiinnostus luontoa ja ympäristöä kohtaan sai alkusysäyksensä kun tein ensimmäiset vaellusretkeni 10-kesäisenä isäni kanssa. Huoli maapallon tilasta ohjasi myös opiskelemaan ympäristöasioiden pariin ja myöhemmin mielenkiintoinen ja haastava alan työ on pitänyt vahvasti otteessaan. Toimitusjohtajamme tavoin uskon siihen, että ympäristötekojen tulee olla taloudellisesti kannattavia, jotta puitteet muutokselle ovat otolliset. Haluan olla mukana näyttämässä esimerkkiä siitä, miten meidän menestyksemme tuottaa hyötyä myös ympäristölle.” https://fi.linkedin.com/in/aleksi-heikkil%C3%A4-a13244a4

Katri Leino

Tiedon vartija

Katri Leino on ympäristötekniikan DI. Katri vastaa yrityksessä rakennusten hiilijalanjälkilaskennasta sekä maankäytön ilmastovaikutusten arvioinnin mallinnusperiaatteista ja tiedon hankinnasta. Katrin erityisosaamista ja kiinnostuksen kohteita ovat elinkaariarviointi, resurssitehokkuus ja jätteiden kierrätys. Aiemmin hän on työskennellyt energiantuotannon ja teollisuuden ympäristöasioiden parissa sekä geotekniikka-alan suunnittelutoimistossa. ”Minulle on tärkeää tehdä työtä, jolla on merkitys. Siksi olen iloinen, että olen päässyt mukaan juuri tähän yritykseen. Täällä olen saanut oppia paljon mm. ekologisesta kaupunkisuunnittelusta ja sen merkityksestä. Minusta on aidosti hienoa ja mielenkiintoista päästä käyttämään teknistä osaamistani hiilijalanjälkien laskemiseen ja ohjelmistomme mallinnusperiaatteiden kehittämiseen. Ympäristötekniikan koulutuksen saaneena uskon vahvasti siihen, että ratkaisu ilmasto-ongelmiin on tekniikan kehittymisessä. Vietän vapaa-aikani mieluiten matkustelemalla ja tiedostan tietysti sen ilmastohaitat. Senkin takia haluan tehdä töitä sen puolesta, että maapallolla tulevillakin sukupolvilla on mahdollisuus elämisen lisäksi myös matkustaa ja kokea samoja asioita kuin itselläni on ollut etuoikeus nykyajan ihmisenä kokea.” https://fi.linkedin.com/in/katri-leino-b742b789

Petri Kotro

Tuotekehittäjä

Petri Kotro osallistuu aktiivisena hallituksen jäsenenä ja omistajana myös yrityksemme tuotekehitystyöhön. Hän on käyttöliittymäsuunnittelija, informaatiomuotoilija ja ohjelmistotuotteiden tuotekehittäjä joka on aloittanut uransa opiskelemalla arkkitehtuuria, siis fyysisten ympäristöjen suunnittelua. Petri on käyttöliittymien suunnittelun ohessa julkaissut myös tieteellisiä artikkeleita informaation hahmottamisesta. Hän on parhaimmillaan ketterän tuotekehityksen vetäjänä, kun tavoitteena on saada aikaan tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja tai tuote, jolle ei ole aikaisempia esikuvia. “Ekologinen heräämiseni tapahtui jo nuorena arkkitehtiylioppilaana. Koen, että kotini on maapallon elonkehä. Minulle on tärkeää, että voin kaikessa tekemisessäni, myös ohjelmistotuotteita suunnitellessani osaltani edistää sen hyvinvointia.” https://fi.linkedin.com/in/petrikotro

Tero Ojanperä

Sijoittaja ja neuvonantaja

Tero Ojanperä on Vision+:n perustajajäsen ja toimitusjohtaja. Terolla on monipuolinen ja vahva yli 20 vuoden kokemus mobiilialasta; hän on keskittynyt innovaatioiden kiihdyttämiseen, kehitystoimintaan ja uusien liiketoimintojen rakentamiseen suurimman osan urastaan. ”Uskomme vahvasti siihen, että digitalisaatio tulee karsimaan tuntuvasti julkisen sektorin kuluja lähivuosina. Tämä koskee varmasti toimintatapoja myös kaupunkisuunnittelussa. Ecocity Evaluatorissa on sen erittäin ajankohtaisen perusajatuksen lisäksi nerokasta se, kuinka sitä voivat cleantech-firmat käyttää markkinointikanavanaan ja oppilaitokset opetuksessaan. Tämä moninkertaistaa potentiaalisten asiakkaiden ja tuotteen jatkokehityksessä mukana olevan crowdsourcingin määrän. Kun edellisiin vielä lisätään, että palvelun käyttö itsessään nostaa jatkuvasti sen arvoa tietopankkina, voi sitä pitää kannaltamme hyvänä sijoituskohteena. Odotamme nopeaa ja tuntuvaa arvonnousua.” https://fi.linkedin.com/in/teroo
Riskit

Listaamattomat kasvuyritykset ovat korkean riskin sijoituskohteita. Näihin sijoittamiseen liittyviä riskejä ovat muun muassa sijoituksen menettäminen, heikko likviditeetti, epäsäännölliset tai harvinaiset osingot sekä omistusosuuden diluutio. Tutustuthan tähän riskivaroitukseen ennen kuin sijoitat korkean riskin sijoituskohteisiin.

On suositeltavaa, että perehdyt aina sijoituskohteisiin huolellisesti, jaat riskiäsi hajauttamalla sijoituksiasi useisiin eri riskiluokan sijoituskohteisiin ja tasapainotat sijoitussalkkuasi myös korkeamman likviditeetin sijoituksilla. Kiinnitä huomiota myös kohdeyrityskohtaisiin riskeihin.

Pitchin liitteenä on luottotietoraportti, jolla voi olla merkitystä sijoituspäätökseen.

Suurin ulkopuolinen riski on, että markkinoille ilmestyy jostain yllättäen täysin vastaava tuote, jolla on taustallaan vahvat markkinointiresurssit. Pahimmassa tilanteessa tällaisen olisi tuottanut jokin voittoa tavoittelematon taho ja palvelu olisi käyttäjille ilmaista. Oma käsityksemme on, että talkoovoimin tehtynä ja ilman taloudellisen voiton intressiä ei kuitenkaan synny toimivaa tuotetta.

Tällä hetkellä palvelulla ei ole kilpailijoita, mutta kun Evaluatorin avoin myynti internetissä aloitetaan, joku voi nopeasti nähdä sen potentiaalin. Jos kaikista mahdollisesti tällöin ilmaantuvista ostotarjouksista kieltäydytään, voi joku kehittää nopeasti suurilla resursseilla kilpailevan palvelun.

Ohjelman taustalla toimivaa laskenta-algoritmia ei voi patentoida. Vaikkei laskentaa avoimesti esitelläkään, täytyy asiakkaillemme yksittäisiin laskentaa koskeviin kysymyksiin antaa vastaukset. Asiantutijat pystyvät kyllä suhteellisen nopeasti päättelemään, miten mikäkin yksittäinen asia lasketaan. Lisäksi kun käytetty tieto on avointa, on ohjelma sinänsä kopioitavissa. Paremman tekeminen ei kuitenkaan ole helppoa, nopeaa tai halpaa. Vahvin este kilpailulle on palvelun sisäänsä keräämä data, jota ei voi viedä ja jota ei sellaisenaan ole missään muualla.

Tavoitellun kasvun kannalta riski on myös ulkopuolisten markkinoiden hidas kypsyminen ilmastovaikutusten arvioinnille. Niin sanotuilla tiedostavilla markkinoilla, kuten Suomi ja pohjoismaat, asia on jo nyt erittäin ajankohtainen, mutta muualla tämä ei vielä välttämättä ole tilanne. Mikäli valtiot suhtautuvat esimerkiksi Pariisin sopimuksen tavoitteiden täytäntöönpanoon löyhästi, eivät yksittäiset kunnat tai suunnittelutoimistotkaan asiaan välttämättä panosta.     

Suurin yritykseemme liittyvä sisäinen riski on Pekka Paloheimon keskeinen rooli ja korvaamattomuus yrityksen ja sen SaaS-palvelun lyhyen aikavälin kehittämisessä. Tästä riskistä päästään eroon ensimmäisten vuosien menestyksen myötä. Hallitusta voidaan vahvistaa ja yrityksen johtoon voidaan palkata riittävällä panostuksella johtamisen, myynnin ja teknisen kehittämisen ammattilaisia. Samoin kaikki ohjelmointityö, joka tähän asti on jouduttu teettämään ulkopuolisilla, otetaan omaan hallintaan. Henkilöstön vahvistamisen, riskinhallinnan ja omavaraisuusasteen nostamisen tuleekin olla yksi keskeinen ensimmäisten vuosien tavoite.  

Huom. Yhtiöllä on maksuhäiriömerkintöjä. Perimmäinen syy näihin on se, että olemme menneet erittäin pienellä kulurakenteella ja kehitystyön vuoksi tulovirta on ollut myös vähäistä. Likviditeettipulassa olemme joutuneet siirtämään joitakin maksuja eteenpäin ja valitettavasti jotkut ovat lipsahtaneet tuon maksuhäiriömerkintä rajan ylitse. Kaikki nämä maksut ovat kuitenkin jo maksettu pois.