Osake
Kierros on suljettu

KoskiHoiva Oy - Teknologia kohtaa ihmisen

Koskihoiva tuo erilaisia hoivapalveluja kaikenikäisille. Tavoitteemme on tarjota hoiva-alan paras palvelukokemus. Yhdistämme parhaat teknologiset ratkaisut, kumppanuudet ja palvelut asiakkaalle eniten arvoa tuottavalla tavalla.

Tämä sisältö on saatavilla myös
englanniksi
Tarinamme

Hyödynnämme tämän päivän teknologiset mahdollisuudet palvelun laadun varmistamiseksi. Palvelutarjontaamme kuuluvat esimerkiksi

  • Turvapalvelut
  • Kotisairaanhoito
  • Toimintakykyä ylläpitävä Kotihoito ja Kotipalvelu (myös kotisiivous)
  • Lapsiperheiden palvelut

 

Tällä hetkellä kotihoiva-asiakkaat ovat joutuneet hakemaan palvelut usealta eri palvelun tarjoajalta. Asiakkaan kokonaisvaltainen hoitaminen ja elämän laadun parantaminen on haastavaa. Asiakkaat hyötyvät uuden teknologian tuomista mahdollisuuksista, kun ne paketoidaan asiakkaalle helposti hankittavaksi ja kustannustehokkaaksi  kokonaisuudeksi. Tähän tarpeeseen syntyi KoskiHoiva, joka pyrkii olemaan digitalisaation edelläkävijä hoiva-alalla.

KoskiHoiva Oy perustettiin vuonna 2015 ja toiminta käynnistettiin loppuvuodesta. Tarjoamme erilaisia ennaltaehkäiseviä, hoito-, hoiva- ja terveydenhuoltopalveluita kaikenikäisille asiakkaille. Keväällä 2016 toimintaan lisättiin uuden teknologian hyödyntäminen, jolloin aloitettiin eri teknologiaratkaisujen kartoittaminen asiakkaillemme. Teknologinen pilotointi ja käyttöönotto on tuonut uusia mahdollisuuksia hoitaa asiakkaitamme entistä paremmin ja turvallisimmin kotona. Visiona on rakentaa laaja ja kattava ekosysteemi, jossa ensimmäiset askeleet on jo otettu. Yritys on jo käynyt neuvotteluja mm. israelilaisen, etelä-korealaisen, japanilaisen ja kiinalaisen sekä suomalaisen toimittajan kanssa uusien turvalaitteiden käyttöönotosta. Uuden ekosysteemin etuna on, että pystytään erottamaan eri asiakassegmentit (mm. tarveperusteisesti) ja KoskiHoiva Oy pystyy hoitamaan asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti. Lähivuosien päätavoitteena on kotimaan markkinat, mutta etenkin skaalautuvan teknologian puolella yhtiö tavoittelee kannattavaa kasvua myös Pohjoismaissa.

Erilaisten teknisten laitteiden kirjo on laaja, mutta siitä huolimatta tarjonta ei kohtaa ihmisten tarvetta kotiin annettavissa hoivapalveluissa. Onnistuessaan apuvälineet parantavat elämisen laatua huomattavasti. Lähestytään asiaa seuraavan esimerkin avulla:

KoskiHoivan muistisairaan asiakkaan elinpiiri oli pienentynyt viime vuosien aikana niin, ettei  asiakas uskaltautunut lähteä kodistaan, koska hän pelkäsi eksyvänsä eikä löytäisi enää takaisin kotiin. Tähän tarpeeseen lähdettiin kartoittamaan sopivaa laitetta ja palvelua, joka löytyi yrityksen kansainvälisen verkoston avulla. Laite saatiin nopeasti testikäyttöön asiakkaalle. Laitteen avulla asiakas voidaan paikantaa ja häneen voidaan ottaa puheyhteys milloin tahansa. Myös asiakas voi ottaa helposti puheyhteyden yhtä nappia painamalla, kun hänellä on hätä. Sama palvelu on otettu käyttöön myös muilla muistisairailla ja elämän laadun paraneminen on ollut huomattavaa.

Tämä oli vain yksi konkreettinen esimerkki siitä, miten KoskiHoiva hyödyntää teknologiaa palveluissaan. Ensin on tärkeintä kartoittaa tarve, johon lähdetään hakemaan ratkaisua. Kun ratkaisu on löytynyt, se voidaan skaalata muiden vastaavien asiakkaiden tarpeisiin. Teknologia on ihmistä varten, ei toisin päin.   

Omistajat ovat sitoutuneet yritykseen ja sen kehittämiseen pitkällä aikavälillä. Perustajien pitkä kokemus yksityiseltä ja julkiselta sektorilta yhdistettynä vastaavan henkilön kokemukseen toimialasta luo vahvan perustan menestyä markkinoilla. KoskiHoivan toiminta on käynnistynyt laadukkailla kotiin annettavilla palveluilla Tampereen kaupunkiseudun kunnissa ja nyt laajennamme toimintaa muualle Suomeen ja lähivuosina myös ulkomaille. Kehitämme tulosperusteisen palvelukokonaisuuden, KoskiTurva-ratkaisun ja KoskiHoiva-ekosysteemin kaikenikäisille asiakkaillemme.  Ekosysteemillä tarkoitamme sitä, että teemme yhteistyötä partneriyritysten kanssa jotka ovat keskittyneet omaan ydinosaamiseensa. Asiakkaan näkökulmasta, kaikki palvelut tulevat KoskiHoivan kautta, vaikka palvelun tuottaakin toinen yritys. Partnerointi mahdollistaa nopeamman kasvamisen ja levittymisen kannattavasti uusille markkina-alueille. Toisaalta partneriyritykset pääsevät hyötymään turvateknologiasta mikä tulee KoskiHoivan kautta. Laadukkaiden palveluiden ja edistyksellisen teknologian yhdistäminen tuo KoskiHoivalle merkittävän kilpailuedun ja mahdollistaa toiminnan kannattavan ja hallitun laajentamisen.

Tarjoamme asiakkaillemme hoiva-alan parhaan palvelukokemuksen ja parhaat mahdollisuudet vaikuttaa palveluiden sisältöön ja ajankohtiin. KoskiHoiva parantaa kotona asumisen laatua ja tuottaa asiakkaalle eniten arvoa ja tarjoaa niin julkiselle sektorille kuin yksityisasiakkaille omalla liiketoiminta-alueellaan aivan uusia kokonaisvaltaisia ratkaisuja - digitalisaatiota hyödyntäen.

Tule mukaan KoskiHoivaan nyt!

Liiketoiminta- & markkinatilanteemme

Teknologia kohtaa ihmisen

KoskiHoiva hakee ratkaisuja asiakkaidensa tarpeeseen. Voidaan yleistää, että n. 80 %:lla asiakkaista on hyvin samantyyppiset tarpeet ja lopuilla 20 %:lla on erityistarpeet. Ensisijaisesti KoskiHoiva on hakenut ratkaisut vastaamaan enemmistön tarpeita:

  • Turvaranneke
  • Kodin automaattiset hälytykset: mm. kaatuminen tai yleinen hätä
  • Muistisairaiden seuranta

Nämä tarpeet ovat kuitenkin nopeasti muuttumassa ja tärkeintä on seurata tarpeen kehittymistä ja hakea ratkaisuja mitkä vastaavat asiakkaiden odotuksia. Suomi on markkinana vaatimaton, jos ajatellaan uusien teknisten laitteiden kehittämistä. Tämän vuoksi KoskiHoiva tekee yhteistyötä ulkomaisten yritysten kanssa, jotka kehittävät uusia turvateknologia-innovaatiota muuttuvaan tarpeeseen. Samaan aikaan palvelut ja laitteet ovat huippuluokkaa, sekä kustannustehokkaita mikä mahdollistaa korkeamman kannattavuuden. Samalla mallilla voidaan myös vastata asiakkaiden erityistarpeisiin teknologian osalta.

Uusi toimintamalli skaalautuu myös kansainvälisesti. Yritys tähtää markkinoille olemalla uudenlainen ja innovatiivinen integraattori, joka kehittää edistyksellisiä kotiturvaan pohjautuvia ratkaisuita ikäihmisille. KoskiTurva mahdollistaa mm. turva- ja etähoivapalveluiden toteuttamisen mobiiliteknologiaa hyödyntäen. Tällä hetkellä palvelujen tarjonta ikäihmisille on pirstoutunutta, eikä kokonaisvastuun sisältävää palvelutarjontaa ole yhden tahon toteuttamana kattavasti tarjolla. KoskiHoiva tuo uudella tarpeenmukaisella palveluiden yhdistämisellä (palveluintegraatiolla) asiakkaalle oikeanlaiset ja entistä edullisemmat palvelut kotiin. Yrityksen tavoite on olla innovatiivinen laatujohtaja.

Suurimmat kilpailu- ja skaalautuvuusedut syntyvät hoiva- ja turvapalveluihin integroitavilla uudenlaisilla teknologiaratkaisuilla sekä asiakkaan aktiivisella palveluohjauksella.

KoskiHoivan toimintamalli perustuu hoitosuunnitelmaan ja vastuuhoitajamalliin, missä toimintamalli ja hoitosuunnitelma optimoidaan asiakashyötyjen maksimoinnin näkökulmasta. KoskiHoiva-malli yhdistetään jatkuvaan vaikuttavuuden analysointiin ja arviointiin. Palveluketjun tuottavuudesta ja vaikuttavuudesta vastaa vastuuhoitaja-  tai lääkäri. Malliin integroidaan etähoivakonsultaatio, tukipalvelut, turvapalvelut sekä edistyksellistä äly- että mobiiliteknologiaa.

Hoiva-alan ekosysteemi rakennetaan hyödyntämällä kotimaisia ja kansainvälisiä (mm. kiinalainen ja israelilainen) kumppaneita, joiden avulla tarjotaan uusia palveluita ja voidaan esimerkiksi reagoida nopeasti palvelutarpeen muutoksiin. KoskiHoiva-ekosysteemi mahdollistaa pirstoutuneiden palveluiden yhdistämisen ja niiden helpon laajentamisen toiminnan kehittyessä eteenpäin. Ekosysteemi kokoaa palvelut yhdeksi toimivaksi tulosperusteiseksi kokonaisuudeksi ilman rajapintoja, jossa kokonaisuutta sekä laatua hallitsee KoskiHoiva.  

Markkinat

KoskiHoiva Oy haluaa olla ensimmäinen valinta palvelunsa itse hankkiville ja maksaville asiakkaille sekä paras kumppani kunnille, jotka hakevat uusia ratkaisuja. Palvelumme laatua arvioidaan jatkuvasti ja haemme asiakkaan tarpeeseen erilaista teknologiaa, mikä johtaa parhaaseen palvelukokemukseen, pitkiin asiakassuhteisiin ja parantuvaan kustannustehokkuuteen. Yrityksen ensisijaisena kohderyhmänä ovat; palvelunsa itse tilaavat ja maksavat asiakkaat, kuntien palveluseteliasiakkaat, kunnille myytävät palvelut ja kuntien kilpailutusten kautta syntyvät asiakkuudet (ulkoistukset). KoskiHoivan liiketoiminta-alueella asiakasmäärä on kasvussa ainakin seuraavat parikymmentävuotta seuraavasti: 

  • Vuoteen 2025 mennessä yli 20 % eurooppalaisista on vähintään 65-vuotiaita ja erityisen nopeasti kasvaa yli 80-vuotiaiden määrä.
  • Suomi ikääntyy eurooppalaisista maista nopeimpaan tahtiin ja yli 65-vuotiaiden suhteellisen osuuden väestöstä ennakoidaan olevan vuonna 2030 jo 26 %.  Tällöin noin joka neljäs Suomessa asuva olisi ikääntynyt henkilö.  
  • Suurin osa ikääntyneistä asuu ja haluaa asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Vuonna 2010 yli 75-vuotiaista omassa kodissaan asui lähes 90 %. Kotona asuvien määrä lisääntyy ja vanhusten laitospaikkojen määrää vähennetään, mikä on osa Suomen hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa. 
  • Kotona asuvista noin 30–50 % tarvitsee apua ainakin satunnaisesti ja noin 25–30 % tarvitsee säännöllistä apua. 
  • Tämän lisäksi muita tekijöitä palvelutarpeen lisääntymiselle ovat: 
  • Eri asteista dementiaa sairastaa nyt noin 120 000 yli 65-vuotiasta henkilöä, heidän määränsä arvioidaan kasvavan tämän vuosikymmenen aikana noin 130 000 henkilöön. 

Tilanteemme nyt

KoskiHoivan toiminta käynnistyi loppuvuodesta 2015 ja liikevaihtoennuste ensimmäiselle toimintavuodelle 2016 on n. 250 000 €.  Näkymät vuodelle 2017 ovat hyvät ja yhtiö tavoittelee l miljoonan euron liikevaihtoa ensi vuodelle. Yritys on nopeasti saavuttanut hyvän maineen markkinoilla ja asiakasmäärä kasvaa alati kiihtyvällä vauhdilla. Yritys panostaa voimakkaaseen kasvuun ja erilaisten teknologioiden hyödyntämiseen sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoon (mm. KoskiHoiva-ekosysteemi). Lähivuosina tavoitteemme on hakea voimakkaasti liikevaihdon kasvua ja parantaa kannattavuutta.  

Palvelukonsepti

Palvelujärjestelmän tulee tarjota vuosi vuodelta entistä enemmän myös sähköisiä palveluita. Sähköiset ratkaisut ja toimintamallit ovat avainasemassa sote-uudistuksen toiminnallisiin tavoitteisiin pääsemisessä.  KoskiHoiva lähestyy monia eri markkinoita (hyvinvointi-, hoiva-, tuki- ja teknologia markkinat) uudella tavalla, joten kokonaismarkkinat kasvat.

Miksi sijoittaa KoskiHoivaan?

Ketteränä uutena alan toimijana Koskihoiva voi ottaa suoraan käyttöön hoiva-alan parhaat käytännöt sekä tämän päivän teknologian rakentaessaan asiakaskokemusta. Asiantuntevasti, ihmistä kunnioittaen, asiakaskokemukseen panostaen. Hoivapalveluiden tarve kasvaa ja myös Sote-uudistus tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia palveluiden tuottajille. Yritys panostaa ja on luonut uuden palvelukonseptin, joka on aidosti asiakaslähtöinen (ei järjestelmäriippuva tai -lähtöinen) ja kustannustehokas - pohjautuu skaalautuvuuteen. KoskiHoivan osaaminen ja ketteryys yhdistettynä kasvaviin markkinoihin mahdollistaa nopean liikevaihdon kasvun kannattavasti ja hallitusti.

Muutamien prosenttien markkinaosuus (keskimääräinen) yhtiön eri liiketoiminta-alueista tarkoittaisi 20 - 30 miljoonan euron liikevaihtopotentiaalia Suomessa.  Yrityksellä on osaava ja kokenut tiimi sekä hallitus, jonka avulla yhtiö kasvattaa markkinaosuuttaan. KoskiHoivan keskeisenä liiketoiminta-alueena on turvapalvelut, joita myydään KoskiTurva-nimikkeen alla. KoskiTurvan avulla aiomme myös lähestyä uusia markkinoita. KoskiHoivan toimintamalli on ketterä ja muuntautumiskykyinen ja sillä on mahdollisuus myös laajentaa kotiin vietäviä palveluja. Turvapalvelujen kate on korkeampi ja liikevaihto ennustettavampi pelkästään perinteiseen hoivatyöhön verrattuna. KoskiHoiva pystyy tuottamaan turvapalvelut erittäin kustannustehokkaasti mikä mahdollistaa korkeamman kannattavuuden.   Samaan aikaan käytössä on uusin teknologia.

KoskiHoivaan sijoittaa mm.

Janne Koskinen: ”Olen toiminut rahoitusalalla sijoitusten parissa yli 15 vuotta, kokemusta ja näkemystä myös start up vaiheen yrityksistä on kertynyt useita. Tällä hetkellä päivätyöni on varainhoitotehtävissä OP ryhmässä. Aloitin sijoitustoiminnan harrastuspohjalta vuonna 1987. Pohjakoulutukseltani olen KTM, ikä 44v.”  Koskinen näkee, että..."Ketteränä uutena alan toimijana Koskihoiva voi ottaa suoraan käyttöön hoiva-alan parhaat käytännöt sekä tämän päivän teknologian rakentaessaan asiakaskokemusta.  Hoivapalveluiden tarve kasvaa ja myös Sote uudistus tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia palveluiden tuottajille."

Tiimimme

Tiimimme

Riku Rekonen

Partner ja toimitusjohtaja

Rekosella on vahva kokemus kuntapalveluiden kehittämisestä.  Hänellä on monipuolinen työkokemus  niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Riku on tehnyt Sote-yhteistyötä eri kokoisten kuntien ja kaupunkien kanssa. Kuntakokemuksen lisäksi hänellä on vahva yksityisen sektorin ja yrittäjyyden kokemus.

https://fi.linkedin.com/in/rrekonen

Jani Vehkalahti

Partner ja hallituksen jäsen

Vehkalahdella  on 15 vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnan kehittämisestä, digitaalisaatiosta ja teknologisten innovaatioiden hyödyntämisestä eri sovelluskohteista. Hallituksen jäsen on mm. rakentanut viimeisen 12 kk aikana suomalaiselle startup-yritykselle kansainvälisen liiketoiminnan maailmanlaajuisen myyntiorganisaation: US, Brasilia, Englanti, Ranska, Saksa, Etelä-Korea ja Japani, sekä Pohjoismaat. KoskiHoivalla on käytössään hallituksen jäsenen kokemukset erilaisista business malleista, kulttuurillisista eroista sekä kyky neuvotella kansainväliset sopimukset ja evaluoida teknologisen innovatiivinen sekä asiakkaalle tuotettu lisäarvo.

https://fi.linkedin.com/in/janive

Mari Pölkki

Partner ja palvelupäällikkö

Pölkillä on vahva kokemus hoivapalveluiden johtamisesta. Erityisesti hänellä on pitkä kokemus ikäihmisten palveluiden kehittämisestä ja työskentelystä heidän parissaan. Terveydenhoitoalan pitkäaikainen kokemus ja monipuolinen koulutus takaavat hoidollisen asiantuntemuksen ja mahdollistavat erityisen vaativien palveluiden tarjoamisen eri asiakasryhmille. Aiemmin Pölkki on toiminut myös hoivayrittäjänä.

https://fi.linkedin.com/in/mari-pölkki-4896b796

Mikko Komulainen

Hallituksen puheenjohtaja

Hallituksen puheenjohtajana toimivalla Mikko Komulaisella ( D.Sc. Admin) on vahva strateginen osaaminen ja näkemys soten tulevaisuuden toimintaympäristöstä. Komulaisella on monipuolinen, noin 20 vuoden kokemus erikokoisten kuntien, kuntayhtymien ja kaupunkien palvelutuotannon johtamisesta. Komulainen on perehtynyt syvällisesti erityisesti palveluiden ulkoistamisiin, liiketoiminnan uudelleenjärjestelyihin - ja muutosjohtamiseen. Lisäksi hän on toiminut mm yrittäjänä ja toimitusjohtajana sekä hallituksien puheenjohtajana. 

https://fi.linkedin.com/in/mikko-komulainen-425b8987
Riskit

Listaamattomat kasvuyritykset ovat korkean riskin sijoituskohteita. Näihin sijoittamiseen liittyviä riskejä ovat muun muassa sijoituksen menettäminen, heikko likviditeetti, epäsäännölliset tai harvinaiset osingot sekä omistusosuuden diluutio. Tutustuthan tähän riskivaroitukseen ennen kuin sijoitat korkean riskin sijoituskohteisiin.

On suositeltavaa, että perehdyt aina sijoituskohteisiin huolellisesti, jaat riskiäsi hajauttamalla sijoituksiasi useisiin eri riskiluokan sijoituskohteisiin ja tasapainotat sijoitussalkkuasi myös korkeamman likviditeetin sijoituksilla. Kiinnitä huomiota myös kohdeyrityskohtaisiin riskeihin.

Pitchin liitteenä on luottotietoraportti, jolla voi olla merkitystä sijoituspäätökseen.

Kehitysvaihe:  

Yhtiö on start up -vaiheessa oleva kasvuyritys, johon sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä, joiden toteutuessa sijoittaja voi menettää sijoituksensa kokonaan tai osittain. Yhtiöllä on vielä pieni liikevaihto ja  arvo perustuu joiltakin osin tulevaisuuden odotuksiin. 

Kilpailijat:

Hoiva-alalla kilpailijat ovat suuria tai keskisuuria yrityksiä. Kotiin tuotettavien teknologiapalvelujen osalta on muutama keskisuuri toimija. Kilpailijoiden focus on erilainen ja rajatumpaa kotihoivan osalta.

Henkilöstö: 

Avainhenkilön sairastuminen, loukkaantuminen tai lähtö voi vaikuttaa ainakin hetkellisesti negatiivisesti yhtiön toimintaan.

Osakkeet ja osakeanti:

Kuten kaikissa muissakin yrityksissä, hinnanmuodostus on haastavaa eivätkä sijoittajat voi välttämättä myydä yhtiön osakkeita toivomanaan ajankohtana.