Osake
3 Päivää jäljellä

Sijoita tulevaisuuteen, joka pysyy aina muodissa

Jopa 60 % vaatteistamme jää kaappiin keräämään pölyä. Kierrättämällä ne voimme vähentää uusien tarvetta ja sen myötä myös tekstiilijätettä ja päästöjä. Tässä kuvaan astuu Emmy, Suomen suurin käytettyjen merkkivaatteiden verkkokauppa.

Tämä sisältö on saatavilla myös
englanniksi
Tarinamme

Ihmisten vaatekaappeihin on viikattu valtava määrä vaatteita, jotka eivät koskaan näe käyttöä. Uutena ostetuista vaatteista jopa 60 % jää pölyttymään kaappiin. Laittamalla kaapeissa uinuvat vaatteet kiertoon, voimme vähentää tarvetta valmistaa uusia ja vaikuttaa omalta osaltamme ympäristön hyvinvointiin. Tässä kuvaan astuu Emmy, Suomen suurin käytettyjen merkkivaatteiden verkkokauppa.

Emmy on Suomen suurin verkkokauppa käytetyille merkkivaatteille – siis paljon enemmän kuin pelkkä nettikirppis. Perustajiensa olohuonevarastosta alkunsa saanut yritys käsittelee nykyään jo 1500 tuotetta päivässä, tavoitteenaan vähintään tuplata määrä kuluvan vuoden aikana. Emmyn kautta ostaminen on hauskaa, inspiroivaa ja vastuullista. Se on myös myyjälle huoleton avaimet käteen -palvelu, jonka avulla vaatekaapissa nukkuva raha on helppo herättää – myyjä saa jopa 80 % myyntituotoista.

Emmy on tarkoitettu tavallisille ihmisille, jotka suosivat laadukkaita ja kestäviä tuotteita, ajattelevat taloudellisesti ja välittävät ympäristövaikutuksista, mutta eivät ehdi tai halua käyttää omaa aikaa vaatteidensa myymiseen. Sen kautta ihmiset, jotka rakastavat shoppailua, ja joille vastuullisuus on tärkeää, voivat löytää laadukkaita merkkivaatteita järkevään hintaan.

Emmy on tapa nauttia muodista maapalloa rasittamatta. Emmy haluaa tehdä käytettyjen vaatteiden ostamisesta hauskempaa kuin uusien vastaavien hankkimisesta. Hiilineutraali ostos vähentää tarvetta ostaa uutta, pienentäen ympäristökuormitusta. Luonnon ja käyttäjän kannalta paras tapa kierrättää tuote on aina käyttää se uudelleen samassa muodossa.

Yksi Emmyn tavoitteista on ohjata kulutustottumuksia siten, että uutta ostettaessa hankittaisiin laadukasta ja kestävää, jälleenmyyntiarvonsa säilyttävää tavaraa. Tämä tavoite näkyy myös Emmyn yhteistyökumppanien valikoimissa (mm. Stockmann, Reima, Vimma, Papu, Polarn O. Pyret, ja Kaubamaja). Myös nämä kumppanit hyötyvät Emmyn luomasta jälkimarkkinasta, joka nostaa laadukkaiden ja kestävien merkkien arvoa ja lisää niiden kiinnostavuutta sekä uutena että käytettynä.

Emmyn varastosta löytyy tällä hetkellä jo yli 80 000 erilaista tuotetta. Voidakseen tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen, Emmy on kehittänyt tehokkaat työkalut valikoiman selaamiseen ja innovoinut muun muassa kuvaselauksen, jonka ansiosta suurten tuotemäärien selaaminen on helppoa. Tämä ostamisen helppous näkyy jo siinä, että Emmyn myynti on keskimäärin kolminkertaistunut joka vuosi sen perustamisesta lähtien. Tilauksia toimitetaan koko EU:n alueelle ja asiakkaita palvellaan suomen lisäksi myös viroksi ja englanniksi.

Emmyn kilpailuedut

Yksi Emmyn selkeimmistä kilpailueduista useisiin toimijoihin ja alustoihin nähden on se, että Emmy hoitaa myyntityön kokonaisuudessaan myyjien puolesta. Emmy sopii siis erityisesti niille, joilla ei ole aikaa tai halua tavaroiden myyntiin itse – siis hyvin monelle meistä.

Emmy keskittyy pelkästään vaatteisiin, jalkineisiin, laukkuihin ja asusteisiin. Kun kaikki tuotteet voidaan käsitellä ja varastoida samalla tapaa, toiminta säilyy tehokkaana kasvavasta volyymista huolimatta. Yhteen tuotelajiin keskittyminen näkyy myös osaamisessa: Emmyn henkilöstö pystyy käsittelemään, kuvaamaan, arvioimaan, hinnoittelemaan ja tarkistamaan vaatteet nopeasti ja tehokkaasti. Keskittymisestä on etua myös asiakaspalvelussa – Emmyn henkilöstö todellakin tuntee myynnissä olevat tuotteet.

Vaatteisiin keskittyminen on ohjannut myös Emmyn markkinointikoneistoa, joka on säädetty juuri muoti- ja vaatealoille sopivaksi. Emmyn markkinointi näkyy kohdennetusti ja juuri oikeilla viesteillä niille kohderyhmille, joita halutaan tavoitella.

Emmy tekee ainutlaatuista yhteistyötä eri kauppaketjujen kanssa myyntilaatikkojen sijoittelun ja monipuolisten lahjakorttivaihtoehtojen myötä. Myyntilaatikoiden verkosto on Emmyn kehittämä ainutlaatuinen tapa tehdä vaatteiden myyntiin jättämisestä mahdollisimman helppoa ja kätevää muun asioinnin yhteydessä.

Emmyllä on myös oma toiminnanohjausjärjestelmä, jonka saumaton yhteensopivuus henkilöstön tekemän työn kanssa tarjoaa useamman vuoden etumatkan muihin markkinoille tulijoihin nähden.

Emmyllä on tunnistettava brändi ja lojaali asiakaskunta. Sekä myyjien että ostajien joukossa on käyttäjiä, jotka ihastuvat Emmyyn heti ensimmäisellä kerralla. Jopa kolme neljäsosaa asiakkaista palaa jatkuvasti uudelleen käyttämään Emmyä.

Emmyn saavutuksia tähän mennessä

  • Yli 400 000 tuotetta käsitelty myytäväksi
  • Noin 80 000 tuotetta myynnissä juuri nyt
  • Noin 300 000 tuotetta myyty lähes 60 000 tilauksen yhteydessä
  • Yli 50 000 vaatetta lahjoitettu hyväntekeväisyyteen (mm. Hope, Karjalan Apu, AKV)
  • Yli 50 myyntilaatikkoa Suomessa ja Virossa
  • Verkkosivuilla tällä hetkellä noin 150 000 uniikkia kävijää kuukaudessa

Käytettyjen vaatteiden potentiaali

Ihmisten vaatekaappeihin on viikattu valtava määrä vaatteita, jotka eivät koskaan näe käyttöä. Tutkimuksen mukaan suomalaisten omistamista vaatteista yli 60 % on sellaisia, joita ei ole käytetty viimeiseen 12 kuukauteen [1]. Neljän miljardin euron vuosittaisella vaatemyynnillä [2] tämä tarkoittaa sitä, että karkeasti arvioiden joka ikinen vuosi vaatekaappeihin kertyy kahden miljardin euron edestä vaatteita, jotka ovat omistajalleen tarpeettomia. Tämä siis pelkästään Suomessa. Euroopan tasolla puhutaan yli satakertaisesta rahasummasta [3]. Eikä kyse ole pelkästään rahasta, sillä vaateteollisuus rasittaa ympäristöä merkittävästi [4] [5], enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. Laittamalla kaapeissa uinuvat vaatteet kiertoon, voimme vähentää tarvetta valmistaa uutta ja vaikuttaa omalta osaltamme ympäristön hyvinvointiin.

Emmy auttaa luomaan tulevaisuutta, jossa haluaisimme lastemme elävän. Maapallo ei kestä edes nykyistä kulutuksen määrää [6] [7], ja kaiken lisäksi veden ja raaka-aineiden kulutuksen sekä hiilidioksidipäästöjen on ennustettu kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä [8] [9] [10]. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että tuotteiden kertakäyttöä pystyttäisiin vähentämään. Emmyn tavoitteena onkin luoda toimiva jälkimarkkina laadukkaille ja kestäville vaatteille, ja että ihmiset hankkisivat vähintäänkin osan vaatteistaan käytettyinä. Käytetyn tuotteen ostaminen vähentää tekstiilijätteen määrää, jota jo pelkästään Suomessa syntyy 70 miljoonaa kiloa vuodessa [11]. Käytetyt tuotteet ovat usein kestäviä, eikä niiden kanssa tule ikäviä yllätyksiä laadun suhteen.

Emmy on tähän mennessä auttanut säästämään [12] [13]:

  • Yli 280 tonnia CO2-päästöjä
  • Yli 550 miljoonaa litraa vettä
  • Yli 100 tonnia tekstiilijätettä 
  • Lisäksi yli 50 000 vaatetta on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen

Kulutuksen ja kaupan alan murros

Kaupan alan tulevaisuus kulkee käsi kädessä maapallon tulevaisuuden kanssa. Tarvitsemme hyvin toimivia, laadukkaita kiertotalouspalveluita, jotka vähentävät ympäristölle aiheutuvaa rasitusta. Vaatetus on yksi tärkeimmistä alueista, joissa kertakäyttöä voidaan vähentää lisäämällä tuotteiden kiertoa ja pidentämällä niiden käyttöikää, erityisesti laadukkaissa tuotteissa. Laajassa mittakaavassa järjestetty merkkivaatteiden kiertomyynti pienentää vaateteollisuuden jalanjälkeä ja kannustaa kestävien tuotteiden valmistamiseen.

Kaupan ala on kovassa murroksessa. Aiemmin kivijalkaliikkeiden suurimpana uhkakuvana pidettiin verkkokauppojen nousua, mutta nyt edessä on vieläkin suurempi muutos: ympäristötietoiset kuluttajat. Ihmiset eivät yksinkertaisesti enää halua ostaa pelkästään uutta tavaraa. He ymmärtävät, että kestävämpiin ja ympäristöystävällisempiin materiaaleihin siirtyminen on välttämätöntä ympäristörasituksen pienentämiseksi ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Tämä näkyy jo selvästi kuluttajien ostokäyttäytymisessä sekä muun muassa Emmyn, Tori.fi:n ja muiden kiertotalouden toimijoiden voimakkaassa kasvussa. Tekstiiliteollisuus pyrkii omalta osaltaan vastaamaan muutokseen etsimällä vaihtoehtoja ympäristöä kuormittavalle puuvillalle ja muoveille.

Emmy on luotettava ja voimakkaasti kasvava yritys muuttuvalla alalla, jossa tuotteiden hankinta käytettynä tulee olemaan tulevaisuudessa kuluttajien arkipäivää ja jopa muodikasta [14]. Jatkossa uutta hankitaan vain tärkeimpiin tilanteisiin ja silloin, kun sopivaa tuotetta ei löydy käytettynä. Kertakäyttömuodin aika on ohi.

Viisi syytä sijoittaa Emmyyn

1) Emmy on tulevaisuutta.
Emmy on tulevaisuutta niin maapallolle, ilmastolle kuin ympäristölle. Samalla se on myös kuluttamisen ja muodista nauttimisen tulevaisuutta. Kun maailma muuttuu, myös kauppojen on pakko muuttua. Laadukkaiden vaatteiden jälkimarkkinat hyödyttävät kaikkia osallisia.

2) Emmyn konsepti toimii.
Asiakkaat rakastavat Emmyä ja antavat jatkuvasti positiivista palautetta. Tyytyväiset asiakkaat – niin myyjät kuin ostajat – palaavat käyttämään Emmyä useammin kuin muissa verkkokaupoissa. Hyvän mielen shoppailusta kiittävät niin ympäristö kuin asiakkaan lompakkokin.

3) Valtava, kasvava markkina.
Pelkästään Suomessa käytetään vaatteisiin yli 4 miljardia euroa vuodessa, ja muualla Euroopassa yli satakertaisesti. Tutkimusten mukaan yli 60 % vaatekaappiemme sisällöstä ei ole ollut käytössä yli 12 kuukauteen. Tässä piilee valtava myyntipotentiaali.

4) Emmy on kiinnostava sijoituskohde.
Vastaansanomattoman vastuullisuutensa lisäksi Emmy on näyttänyt kyntensä niin kasvun kuin kansainvälistymisen suhteen. Yritys jatkaa Euroopan valloittamista ja kutsuu nyt sijoittajia mukaan kasvutarinaansa.

5) Nyt on aika toimia.
Ennusteet kertovat maapallon resurssien hyväksikäytön kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Kun nykyinenkin kulutus on jo liikaa maapallolle, meidän on vähennettävä uuden tuottamista ja siirryttävä kestävämpiin ratkaisuihin.

Asiakkaidemme suusta kuultua

"Tilaamani laukku vastaa 100 % kuvausta ja kuntoluokitusta. Palvelu on ollut huikeaa ja haluan kiittää erinomaisesta asiakaspalvelusta ja todella nopeasta toimituksesta."

"Sain juuri sitä, mitä odotinkin: vaatteet tuoksuivat puhtailta ja olivat hyvin siistejä, vaikka osalla oli kuntoluokituksena tyydyttävä."

"Supernopea toimitus ja vaatteet olivat tosi hyvässä kunnossa! Ihana konsepti, kiitos teille ♥"

"Ihana kauppa! Rakastuin heti ensimmäisellä vierailulla ja samantien tilasinkin!"

"Nopea palvelu, vaatteet hyvässä kunnossa ja kokoluokitus vastaa täydellisesti ainakin omaa käsitystä vaatekokotaululosta! KIITOS, parempi kun uusien vaatteiden kauppa monella tapaa :)"

"Kiitos! Mahtavaa työtä teette. Onneksi maailmassa on ihmisiä, jotka ajattelevat kuluttamisesta kuten te."

"Onhan se nyt loistavaa, kun joku toinen hoitaa myyntityön puolestasi!"

"Ihanaa, kun voi nettishoppailla ekologisesti, vieläpä hyvälaatuisia merkkituotteita kohtuuhintaan! Tilaan varmasti uudestaan, ja suosittelen kavereillekin."

Liiketoiminta- & markkinatilanteemme

Markkinatilanne

Emmy arvioi, että pelkästään suomalaisissa vaatekaapeissa uinuu useampi miljardi euroa käyttämättöminä vaatteina. Kun 60 % kaappeihin viikatuista vaatteista ei näe käyttöä 12 kuukauteen, ne olisi hyvä saada kiertoon ja sitä kautta aktiiviseen käyttöön. Käytettyjen vaatteiden kauppa on voimakkaasti kasvava markkina [15]. Jos käytettyjen vaatteiden kauppa saataisiin nostettua edes 10 prosenttiin vaatteiden kokonaiskulutuksesta, puhuttaisiin jo yli 400 miljoonan euron markkinasta pelkästään Suomessa.

Euroopan tasolla vaatetukseen kulutetaan rahaa yli satakertainen määrä Suomeen verrattuna [3]. Emmyn tavoitteena on kasvaa merkittäväksi toimijaksi myös Euroopassa, joka on jo Emmyn kotikenttää. Koko valikoima on myynnissä jo nyt kansainvälisen, englanninkielisen kaupan kautta (emmystore.com). Suomen lisäksi Emmyn myyntipalvelu toimii Virossa noin 15 myyntilaatikon voimin ja koko valikoima on saatavilla eestinkielellä Emmyn verkkokaupasta (emmystore.ee). Yrityksen malli on siis todistetusti ja toimivasti vietävissä myös Suomen ulkopuolelle.

Monet pinnalla olevat trendit tukevat Emmyn kasvua, second hand -tuotteiden muodikkuudesta [14] ilmastonmuutokseen ja vastuullisuuteen. Emmy on oikeassa paikassa oikeaan aikaan – oletko sinä, sijoittaja?

Ansaintalogiikka

Emmyn ansainta perustuu verkkokaupassa myytyihin tuotteisiin. Myyjät ansaitsevat n. 18-73 % myytyjen tuotteiden lopullisista kauppahinnoista, rippuen yksittäisen tuotteen hintatasosta (lahjakorteilla 20-80 %, jolloin yhteistyökumppani kattaa lisätuoton). 

Emmyn liiketoimintaan sovelletaan ns. marginaaliverotusta, jolloin itse kauppahinta ei sisällä arvonlisäveroa. Emmy on kuitenkin ALV-velvollinen ja ALV lasketaan siitä osasta bruttomyyntiä, josta on vähennetty alennukset, palautukset ja myyjille maksettavat osuudet. Osuudella, joka jää näiden jälkeen, katetaan kaikki operatiiviset kulut, kuten logistiikka, henkilöstö, varasto ja toimitilat, materiaalit, markkinointi, asiakaspalvelu ja kehittämistyö.

Myyjien tuotot sekä muut kustannukset maksetaan jälkikäteen, joten varastoidut tuotteet eivät sido juurikaan pääomaa, pois lukien niiden prosessointiin käytetty työ.

Emmyn myynti on keskimäärin kolminkertaistunut joka vuosi sen jälkeen, kun yritys aloitti toimintansa 2015 alussa. Yrityksen myyntikate on tällä hetkellä noin 20–25 % liikevaihdosta, ja se on systemaattisesti kohentunut yrityksen koko olemassaolon aikana – myyntikate oli vielä nollan tietämissä pari vuotta sitten. Tavoitteena on nostaa myyntikate yli 30 prosenttiin vielä kuluvan vuoden aikana, ja prosessien sujuvoittamisen, automatisoinnin ja avusteiden sekä tekoälyn avulla vieläkin korkeammaksi myöhemmässä vaiheessa.

Kasvu ja kansainvälistyminen

Emmyn tavoitteena on kasvaa mahdollisimman nopeasti, kuitenkin lähitulevaisuudessa priorisoiden kannattavuuspisteen saavuttamista (break-even). Uskomme vasta raapaisseemme kokonaispotentiaalin pintaa kotimaassa, saati koko Euroopan tai maailman tasolla. Emmyn toimintamalli -- ml. logistiikka, prosessit, tietojärjestelmät ja varasto -- on alusta pitäen rakennettu nopeasti skaalattaviksi ja myös sellaisiksi, että liiketoimintaa sitoutuu mahdollisimman pieni määrä pääomaa. Myös Emmyn brändi on rakennettu kansainvälistyminen mielessä, ja toiminta onkin jo onnistuneesti käynnistetty Suomen rajojen ulkopuolella. Emmyn tavoitteena on olla yksi alan merkittävistä toimijoista vähintäänkin Euroopan tasolla.

Kohti kannattavuutta

Emmy on tähän mennessä kuluttanut enemmän rahaa kuin mitä se on tuottanut. Tämä on johtunut toisaalta voimakkaasta kasvusta, ja toisaalta myös tarpeeksi suuren volyymin tavoittelusta. Emmy vie jatkuvasti eteenpäin erilaisia kehitystoimenpiteitä voidakseen kasvaa ja saavuttaa kannattavuuden. Myös markkinointiin investoidaan jatkuvasti rahaa, jotta yrityksen tunnettuutta ja brändiä voidaan vahvistaa samalla, kun tuotteiden määrä ja myynti lisääntyvät.

Kasvu on Emmyn kannattavuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää, sillä yritykseen pätevät suurtuotannon edut, eli skaalautumisesta saatavat hyödyt. Mitä isompi määrä tuotteita kulkee yrityksen läpi, sen kannattavammaksi toiminta muuttuu. Tähän on useita syitä: kiinteiden kulujen suhde myyntikatteeseen, volyymin mahdollistamat parannukset tehokkuudessa ja kokemuksen tuoma osaaminen, joka näkyy jokaisessa työvaiheessa.

Pohjautuen yhtiön tekemiin ennusteisiin, yhtiö arvioi tulevansa saavuttamaan kannattavuuden käyttökatteella mitattuna päämarkkinansa, eli Suomen, osalta seuraavien 12kk aikana, kunhan myynti kasvaa ennusteiden mukaisesti. Tällöin prosessi alkaa tuottaa enemmän rahaa kuin se kuluttaa, mikä parantaa merkittävästi yhtiön mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Liiketoiminnan synnyttämiä tuottoja voidaan tällöin alkaa sijoittaa muun muassa kasvuun, kehittämiseen ja kansainvälistymiseen. Ulkopuolelta sijoitettavan rahoituksen tarve pienenee, mitä enemmän yhtiön liiketoiminta itsessään tuottaa.


Pitkän ajan kuluessa muotoutuneet ja edelleenkin koko ajan tehostuvat prosessit sekä skaalautuva liiketoiminta tarkoittavat sitä, että uusien toimijoiden on vaikea tulla alalle sen jälkeen, kun olemassa olevat toimijat ovat ratkaisseet omat kannattavuusyhtälönsä.

Kilpailukenttä

Markkinan nopea kasvu ja vielä käyttämätön potentiaali näkyvät kilpailukentän monipuolisuudessa ja useiden toimijoiden markkinoille tulossa. Emmyn kanssa samoista asiakkaista kilpailevat mm. perinteiset kirpputorit, erilaiset Facebook-ryhmät ja ilmoituspalstat kuten Tori.fi, sekä erilaiset kaupalliset alustat ja verkkokaupat.

Tässä kilpailukentässä merkittävin erotustekijä on asiakkaalta myymiseen vaadittava panostus. Emmyn toiminta perustuu siihen, että myyjän ei tarvitse tehdä käytännössä mitään. Emmy hoitaa kaiken myyntityön asiakkaan puolesta. Asiakkaan tulee ainoastaan pakata tuotteet ja toimittaa ne Emmylle, joka hoitaa kuljetuksen, lajittelun, aitouden tarkistamisen, valokuvaamisen, ominaisuuksien kuvailun, hinnoittelun, varastoinnin, tilausten toimittamisen ostajille, palautukset sekä asiakaspalvelun. Myyjä saa jopa 80 % tuotoista. Toisin kuin monessa muussa kauppapaikassa, myyjän ei tarvitse maksaa tilausten postittamisesta ostajille, ja ostajillekin tämä on useimmiten maksutonta (yli 49 € tilaukset). Ostajille tarjotaan muun muassa monipuolinen valikoima, laadukas käyttökokemus, laatutakuu, useamman myyjän tuotteet samalla kertaa, ilmaiset postikulut ja palautukset sekä aktiivinen asiakaspalvelu. Emmyn markkinoille tuoman, helppouteen perustuvan mallin myötä saataville on tullut paljon sellaisia tuotteita, joita ei tyypillisesti ole ollut myynnissä vaihtoehtoisissa kanavissa.

Tällaiselle täyden palvelun mallille on jonkin verran kilpailua sekä paikallisesti että kansainvälisellä tasolla, mutta alan yritysten välillä on myös merkittäviä eroja. Monet toimijat keskittyvät joko luksustuotteisiin tai erittäin halpoihin tuotteisiin. Emmy puolestaan myy pääasiallisesti premium-hintaisia, mutta laajasti käytettyjä brändejä.

Emmy erottuu muista toimijoista myös kaupan alan yhteistyömallillaan, johon sisältyvät muun muassa myyntilaatikoiden sijoittelu, lahjakorttien käyttö tuottojen tilitykseen sekä markkinointiyhteistyö. Yhteistyö kaupan alan toimijoiden kanssa on keskeisessä roolissa myös yrityksen avatessa toimintaansa uusissa maissa. Tästä on hyvänä esimerkkinä Viron pääkumppani Kaubamaja Group, sekä tietysti Suomessa yhteistyö muun muassa Stockmannin kanssa.

Emmyllä on myös oma ohjelmistoalusta ja täydellisesti vaatteille optimoitu prosessi ja varasto. Emmyn brändi on ainutlaatuinen ja myös kansainvälisesti kiinnostava.
 

Tiimimme

Tiimimme

Emmy työllistää jo yli 30 henkilöä, jotka pitävät sisällään monipuolisen joukonvälivuotta pitävistä nuorista alan rautaisiin ammattilaisiin. Vaikka Emmyn toimintaa ja kaikkea tekemistä ohjataan, helpotetaan ja nopeutetaan ohjelmistojen ja tietotekniikan avuin, olemme silti ylpeitä siitä, että ihmisten joka päivä omin käsin tekemä työ on erottamaton osa sitä arvoa, jota tuotamme asiakkaillemme – sekä myyjille että ostajille. Jokainen vaate käy Emmyllä tiensä usean käsiparin läpi ennen kuin päätyy myyntiin ja lopulta uuteen kotiin.

Kokeneen johtoryhmän ja hallituksen lisäksi Emmyllä on kuuden henkilön muodostama ns. Advisory Board, joka koostuu vaatealan, verkkokaupan, logistiikan ja muiden alojen asiantuntijoista. Edellä mainittujen avainhenkilöiden osaamista, taustaa ja roolia on valotettu alla.

Advisory board 

  • Matti Copeland, Executive Director, Ernst & Young, strategian ja rahoituksen asiantuntija
  • Nella Ginman-Tjeder, Eiran Sairaalan toimitusjohtaja, aiemmin mm. Ifolorin TJ, digitaalisen liiketoiminnan asiantuntija
  • Tiina Hänninen, konsultti, aiemmin TJ- ja johtajapositioita mm. Bestseller Finland, Vila, Stockmann/OneWay.Muodin kaupan asiantuntija
  • Johannes Schulman, hall pj, partner, Miltton Markets, aiemmin mm. FIM:n TJ, rahoituksen ja viestinnän asiantuntija
  • Juha Valvanne, Noston perustaja ja johtaja, verkkokaupan ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntija

Hanna Autio

Operatiivinen johtaja, hallituksen jäsen, perustaja

Hanna on koko Emmyn idean äiti ja edelleenkin koko toiminnan taustalla oleva voimahahmo ja arvostettu tiimin johtaja. Hannan vastuulla on Emmyn koko käsittelyprosessi eli se, että valikoima on juuri oikeanlainen, hinnat kohdillaan ja sekä myyjien että ostajien palvelukokemus parempi kuin he osaavat odottaa. Hanna valittiin Lohjan vuoden yrittäjäksi 2018.

https://www.linkedin.com/in/hanna-autio-13b05750/

Juha Mattsson

Toimitusjohtaja, osakas

Juha on kokenut ja inspiroiva kasvujohtaja, jonka erityisosaamista ovat markkinointi, myynti ja strategia. Hänen vastuullaan on toimitusjohtajan vakiotehtävien lisäksi Emmyn markkinoinnin, rahoituksen, tuotevision ja strategian johtaminen, sekä luonnollisesti kasvun ja kansainvälistymisen kirittäminen. Juhalla on yli 15 vuoden kokemus yrittämisestä ja toimitusjohtajan tehtävistä.

https://www.linkedin.com/in/juhamattsson/

Eino-Antti Kuuskoski

Teknologiajohtaja

Eino-Antti on Emmyn teknisen kehityksen suunnannäyttäjä ja aktiivinen toimeenpanija. Hänellä on mittava kokemus ohjelmisto- ja tuotekehityksestä, teknologiajohtamisesta ja -yrittäjyydestä.

https://www.linkedin.com/in/einoantti/

Michael Lutzeier

Talousjohtaja (osa-aik.)

Michaelilla on pitkä kokemus talousjohdon ja controllerin tehtävistä useissa yrityksissä. Hän jakaa osaamisensa tällä hetkellä kahden kasvuyrityksen kesken, vastaten Emmyn taloushallinnosta ja -raportoinnista.

https://www.linkedin.com/in/michaellutzeier/

Pekka Koskinen

Hallituksen puheenjohtaja

Pekka on suurien asiakkaiden parissa toimiva johtaja Tiedolla, ja tämän lisäksi mukana monen pienemmän yrityksen toiminnassa sekä sijoittajana että hallitusammattilaisena. Pekka on ollut sijoittajana mukana Emmyssä ja sen hallituksessa jo vuodesta 2015.

https://www.linkedin.com/in/pekka-koskinen-6b1382/

Markus Rautopuro

Hallituksen jäsen, perustaja

Markus on toinen Emmyn perustajista. Markus on sarjayrittäjä ja hänellä on ollut merkittävä rooli teknisen alustan, prosessien ja Emmyn konseptin luomisessa erityisesti ensimmäisten vuosien aikana.

https://www.linkedin.com/in/markusrautopuro/

Niklas Geust

Hallituksen jäsen, osakas

Niklas on aktiivinen enkelisijoittaja ja sijoitusyhtiönsä kautta yksi Emmyn suurimmista omistajista. Niklas on ollut Emmyssä sijoittajana vuodesta 2015 lähtien. Hän on aiemmin toiminut useissa johtotehtävissä sijoituspalvelukonsernissa FIM, muun muassa talousjohtajana ja varainhoidon toimitusjohtajana.

Risto Valtakari

Hallituksen jäsen, osakas

Risto on aktiivinen enkelisijoittaja ja hallitusammattilainen. Hän on ollut sijoittajana Emmyssä vuodesta 2015 lähtien. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Accenturen Managing Partnerina.

https://www.linkedin.com/in/ristovaltakari/