Equity
Round is closed

Pyynikin käsityöläispanimo

Pyynikki craft brewery is a new company, specializing in hand crafted beers. First issue of shares was sold in a matter of days and we are now offering 1600 shares.

Our story

Ajatus yritykselle on lähtenyt rakkaudesta olueen ja oluentekoon. Yrityksen taustalla on alunperin pienestä ravintolapanimoajatuksesta lähtenyt idea, jota on lopulta lähdetty kehittämään laajempaa toimintaa mielessä pitäen. Oluiden suunnittelun taustalla on Tuomas Pere, joka koulutuksellaan ja tietämyksellään on onnistunut luomaan yrityksellemme maistuvia oluita vakiotuotteina sekä paljon erilaisia erikoiseriä "oma olut" -konseptilla muun muassa ravintoloille ja kaupoille.

Taloudesta ja hallinnosta vastaavana toimii Rauno Pere liiketalouden koulutuksen pohjalta. Yritys perustettiin 2012 marraskuussa ensimmäisen osakeannin voimin. Yhtiökokouksessa oli päätetty mahdollisuudesta toiseen osakeantiin, joka avattiinkin samoihin aikoihin lupien saamisen kanssa.

Brandissamme näkyy veikeät tontut ja peikkohahmot, jotka keittelevät olutta ja tanssahtelevat musiikin tahdissa. Kuvat ovat Tomi Mikkolan piirtämiä ja jokainen olut kertookin uutta tarinaa peikkojen maailmasta.

Our business & market situation

Pyynikin käsityöläispanimon ideana on tuoda markkinoille hyvälaatuisia, innovatiivisilla resepteillä ja käsityönä rakkaudella pantuja oluita. Käsityöläisoluiden markkinat ovatkin vuosi vuodelta kasvaneet suuremmiksi huolimatta bulkkioluen myynnin vähentymisestä.

Päämarkkina-alueemme tällä hetkellä on ollut Pirkanmaan seutu, osa pääkaupunkiseudun kaupoista sekä Porin alue. Toimituksia on myös tehty muuallekin Suomea mielenkiinnon oluitamme kohtaan ollessa kovaa. Tavoitteenamme on laajentaa toimintaa koko Suomen kattavaksi, jota varten tarvitaan laitteistoinvestointeja. Laitteistoinvestointien avulla tuotannon kustannukset myös pienenevät, sillä työvoimaa ei tarvitse lisätä kapasiteetin suurentamiseksi.

Kattava valikoima erilaisia tuotteita tulee myös parantamaan liikevaihtoa. Riittävän isolla tuotannolla on mahdollista tuottaa iso valikoima ainutlaatuisia tuotteita, joita riittäisi ympäri Suomen. Laaja omistajapohja ympäri Suomea myös vahvistaa asemaamme, osakkaiden levittäessä iloista oluen sanomaamme.

Osakkeet on jaettu 2 eri lajisiin osakkeisiin, jossa yhtiön perustushetkellä olleet 100 osaketta ovat A-osakkeita ja anneissa myydyt osakkeet ovat B-osakkeita. A-osakkeet tuottavat yhtiökokouksessa 20 ääntä per osake, B-osakkeet 1 äänen per osake. Osakkeet ovat osinkoarvoltaan yhtäläisiä.

Our team

Our team

Yrityksen liikeidea on lähtenyt liikkeelle Tuomas Peren innostuksesta olueen. Ammatti-instituutti Livian oluentekijäkoulutuksen ja useiden kotikeittojen jälkeen, ajatus panimon perustamisesta alkoi näyttää yhä todellisemmalta. Ensimmäisen osakeannin käynnistyttyä 2012 vuoden lopulla panimohanke alkoi saada tuulta alleen. Laaja omistajapohja, hyvät oluet ja brandin toimivuus ovat pitäneet mielialan korkealla päivittäisessä toiminnassa. Pienpanimo-oluiden hyvät näkymät nykyisessä markkinatilanteessa ovatkin luoneet positiivisena ongelmana tuotannon kehittämispaineita. Uudella osakeannilla pystymmekin vastaamaan oluiden kysyntään entistä paremmin ja laajentamaan toimintaa halutulle tasolle.

Tämänhetkinen tiimimme on ensimmäisen toimintavuoden aikana nivoutunut tiiviiksi ja lämminhenkiseksi ryhmäksi. Oluentekijät ovat oppineet toimimaan oluenteossa käytettävien menetelmien vaatimalla tavalla onnistuen tekemään laadukkaita oluita, joista olemme saaneet paljon hyvää palautetta. Tapio Puustinen on erityisesti onnistunut sahdin säilyvyyden lisäämisessä, josta hän tekee opinnäytetyönsä. Presidenttisahti, jota myös monessa mediassa kehuttiin, saatiin tämän tutkimustyön pohjalta alkon käsityöläisolut valikoimaan helmikuussa 2014.

Heikki Eräsalo on liittynyt osakkaista joukkoomme, tarjoamalla biokemistin ominaisuudessa mikrobiologisia testejä oluillemme. Mikrobiologisilla testeillä pystymme varmistumaan siitä, että oluessa ei ole säilyvyyttä ja makua pilaavia bakteereita.

Rauno Pere on omalta osaltaan mahdollistanut toiminnan huolehtimalla lupahakemuksista, monista sopimuksista asiakkaiden kanssa sekä tuotteiden hinnoittelusta siten, että toiminta olisi taloudellisesti järkevää. Logististen kustannusten hallinnointi samalla huolehtien siitä, että pystymme toimittamaan mahdollisimman laajasti on haastava osa yrityksen toimintaa. Hyvillä kuljetussopimuksilla olemme onnistuneet saamaan aikaiseksi lähes koko maan kattavan jakelun tuotannon sen salliessa.

Jenni Pere on aloittanut meillä myyntitoiminnan ja toimii kontaktina asiakkaisiin. Markkinointimateriaalin ja hyvälaatuisen oluen avulla varmistamme oluen menekin kauppojen ja ravintolan hyllyillä. Olemalla yhteydessä asiakkaisiin, pystymme kehittämään toimintaa oikeaan suuntaan myynnistä saadun palautteen avulla. Asiakaskontaktit ovat hyvin tärkeä osa liiketoimintaa, jotta pystymme reagoimaan muutoksiin markkinoilla mahdollisimman nopeasti. Jatkuvasti kehittyvä yritys on avainasemassa nykypäivän markkinoilla.

Rauno Pere

Chairman of Board

Talous ja hallintopuolen asioiden hoito. Koulutus Haaga-Helian liiketalouden oppilaitoksessa. https://www.linkedin.com/pub/rauno-pere/89/533/21a

Tuomas Pere

HeadBrewer

Koulutus Livia-instituutissa oluentekijäksi. Reseptien ja brandin ideoija. http://fi.linkedin.com/pub/tuomas-pere/82/115/3a0

Jenni Pere

Saleswoman

Tiimin myyntivastaava, huolehtii uusista asiakaskontakteista. http://fi.linkedin.com/pub/jenni-pere/64/a06/764

Heikki Eräsalo

Biochemist

Pienimuotoisen laboratoriotoiminnan kehittäminen mahdollistaa laboratoriopalveluiden myymisen muillekin pienpanimoille tulevaisuudessa. http://fi.linkedin.com/pub/heikki-eräsalo/4a/908/163

Tapio Puustinen

Brewer

Kemian insinöörin opiskelija, valmistuu keväällä 2014. Toiminut työharjoittelijana panimolla ja tekee opinnäytetyönsä sahdin säilyvyyden lisäämisestä. Oluenteon sujuessa häneltä hyvin, hänet on palkattu täyspäiväiseksi työntekjäksi. http://fi.linkedin.com/pub/tapio-puustinen/92/246/a77